Helsingin pahaan rottaongelmaan vaikea puuttua – "Taloyhtiöt pitäisi voida pakottaa myrkytyksiin"

Rottaongelmaan on vaikeaa puuttua, kun yksittäiset taloyhtiöt ja puistoalueet myrkytetään erikseen eikä kukaan ole vastuussa kokonaisista alueista, toteaa Anticimex Oy:n Juha Aro.

Rottatilanne on äitynyt Helsingissä poikkeuksellisen pahaksi. Vallilan hoitoalueen työnjohtaja Katri Aalto kaupungin rakentamispalvelu Starasta sanoi MTV Uutisten aamulla julkaistussa haastattelussa, ettei rottatilanne ole koskaan ollut näin kauhea.

Helsingin rottamyrkytyksiä käytännössä toteuttavan Anticimex Oy:n kehittämispäällikkö Juha Aro toteaa, että yksi syy tilanteeseen voi olla taloyhtiöiden toiminta.

– Torjunnan toteuttaminen tarvittavassa laajuudessa on vaikeaa ja kokonaisuuden hallinta huono, hän toteaa MTV Uutisille.  

– Yksittäiset taloyhtiöt tilaavat myrkytyksiä ja rotista on hankalaa päästä eroon, jos muut eivät lähde mukaan, vaikka ongelma on koko alueella.

Rakennusviraston puistovastaava Pekka Engblom on samoilla linjoilla. Jos puistoon tilataan myrkytys, mutta alueen taloissa on rottia, rotat palaavat pian puistoonkin uudelleen.

Viranomaisia kaivataan apuun

Yksi ratkaisu voisi Aron mukaan olla, että taloyhtiöt tekisivät torjunnassa yhteistyötä. Hän kaipaa myös viranomaisten puuttumista asiaan.

– Pitäisi antaa suosituksia taloyhtiöille ja mahdollisesti jopa pakottaa niitä tilaamaan myrkytyksiä, hän toteaa.

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että rottaongelman alkusyy on, että ihmiset ruokkivat lintuja ja samalla vahingossa myös rottia, ja roskaavat.

Yksittäinen kaupunkilainenkin voi siis vaikuttaa elämällä siististi.

– Roskia ei saa heittää luontoon. Kiinteistötkin on hyvä pitää hyvässä kunnossa niin, etteivät rotat pääse rakenteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat