Helsingin kuolonkolari: Useat ihmiset soittivat hätänumeroon vastaantulevien autojen kaistalla ajaneesta, poliisipartio saapui keskelle tuhoa Kehä I:llä: "Häntä yritettiin elvyttää, mutta menehtyi"

Hätäkeskus sai eilen illalla useita hätäilmoituksia vastaantulevien kaistalla ajaneesta henkilöautosta. Tilanteeseen ehdittiin kuitenkin puuttua vasta, kun tuho oli jo tapahtunut.

Poliisi sai iltakymmenen jälkeen tiedon, että Kehä I:llä idän suuntaan menevillä kaistoilla ajaa henkilöauto vastakarvaan lännen suuntaan, kertoo Helsingin poliisi.

Kun partio saapui kohteeseen, se havaitsi juuri ennen Pakilan liittymää kahdella vasemmalla kaistalla pahoin vaurioituneen henkilöauton ja pahoin vaurioituneen moottoripyörän. Lisäksi noin 50 metrin päässä oli toinen pahoin vaurioitunut henkilöauto.

Tapahtumapaikalla moottoripyörän kuljettaja oli loukkaantunut vakavasti. 1960-luvulla syntynyttä miestä yritettiin elvyttää, mutta hän menehtyi tapahtumapaikalla, poliisi kertoo.

Kuljettaja vaikutti sekavalta

Vastakarvaan ajaneen henkilöauton kuljettaja vaikutti sekavalta, mutta puhalsi nolla promillea ja huumausainepikatesti oli negatiivinen. 1970-luvulla syntynyt mies vietiin sairaalahoitoon, josta hänet on myöhemmin siirretty rikoksesta epäiltynä Pasilan poliisivankilaan.

– Tapauksen tutkinta on vasta alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa miestä epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Nimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä. Selvitämme esitutkinnassa muun muassa, mistä miehen sekava käytös johtui, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisilaitokselta.

Toisen pahoin vaurioituneen henkilöauton ja kolmannen vähäisemmin vaurioituneen henkilöauton kuljettajat vietiin sairaalaan jatkotutkimuksiin.

– Poliisilla ei ole lisätietoa heidän vammoistaan, eikä poliisi voi ylipäänsä kommentoida mahdollisia vammoja, koska kyseessä on salassa pidettävä terveystieto, Suomala kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat