Helsingin hiippakunnalta radikaali linjaus: Hyväksyy homoparien vihkimisen vastoin kirkon virallista kantaa

Uusi avioliittolaki astuu voimaan maaliskuussa 1:52

Helsingin hiippakuntavaltuusto kertoo, että kirkko voi sen näkemyksen mukaan vihkiä ja siunata kaikki avioparit, jotka tätä seurakunnalta pyytävät. Linjaus koskee siis myös homopareja.

Hiippakuntavaltuusto hyväksyi kannanoton asiasta eilen.

Hiljattain piispainkokous otti kielteisen kannan samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen ja siunaamiseen. Hiippakuntavaltuustolla tai piispainkokouksella ei kuitenkaan kummallakaan ole asiassa lopullista ratkaisuvaltaa.

Helsingin hiippakunnan ottama kanta on periaatteessa vastoin kirkolliskokouksen eli kirkon virallista kantaa edustavan tahon linjausta. 

Vaikka Helsingin hiippakuntavaltuusto on hyväksynyt homoparien vihkimisen, voi vihkiminen kuitenkin olla kirkkolain ja juridiikan kannalta ongelmallinen.

Kirkon säädösten muutoksista vastaa kirkolliskokous ja laintulkintojen oikeellisuudesta viime kädessä oikeuslaitos. 

Useat Helsingin hiippakunnan papit ovat ilmoittaneet vihkivänsä myös homopareja. Myös Helsingin piispa Irja Askola kannattaa asiaa. Mahdollisista kurinpitotoimista, joita helsinkiläispapeille homoparien vihkimisistä tulee, vastaa Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli. Tuomiokapitulin puheenjohtajana toimii Askola.


Lue myös:

    Uusimmat