Helpota hyttisiivoojan työtä – kolme ohjetta
Risteilylaivojen hyttien siivoamiseen ei ole paljon aikaa ennen seuraavien matkustajien saapumista. Kukin voi omalta osaltaan helpottaa siivoojien työtä.
– Siivoojien työtä helpottaa muun muassa se, että roskat laitetaan valmiiksi roskakoreihin, hotellipäällikkönä Baltic Princessillä työskentelevä Markus Peura sanoo.
Hotellipäällikkönä Silja Serenadella työskentelevä Hanna Tamminen toteaa, että hyttisänkyjä sen sijaan ei kannata pedata käytön jälkeen.
– Näin siivooja pääsee suoraan poistamaan lakanat, Tamminen perustelee.
– Helpottaakseen siivoojien työtä asiakas voi ajatella sitä, että jättää hytin ajoissa, jotta siivoushenkilökunta pääsee siihen, mikä vaikuttaa paljon satama-ajoista johtuen, hotellipäällikkönä Viking Linella työskentelevä Jessica Lundqvist lisää.
Kaikilla laivoilla ylimääräisestä siivouksesta lähtee lasku, jos hyttiä on sotkettu tarkoituksella eli esimerkiksi piirretty tai kirjoitettu seiniin tai sotkettu mattoja tai muita tekstiilejä selvästi tahallaan. Myös tupakoinnista laskutetaan.
– Oksennuksesta laskuttaminen on tapauskohtaista, mutta jälkikäteen laskutamme siitä harvoin. Toisinaan jo pelkästään lapset innostuvat syömään laivalla paljon makeaa ja laivan keinuessa voivat sitten helposti pahoin ja oksentavat – sellaisen siivoamisesta emme tietenkään laskuta, Tamminen sanoo.
– Toisinaan joudumme poistamaan hytin myynnistä seuraavalle matkalle ylimääräisen siivouksen vuoksi, Peura kertoo.
Uusimmat
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää