Helmi-Leena Nummela julkaisi avoimen kirjoituksen uupumuksestaan: "Mulla meni kaikki jotenkin yli"

Näyttelijä Helmi-Leena Nummela kertoo Instagramissa uupumuksestaan.

Muun muassa Putouksen aiemmilta kausilta ja Syke-sarjasta tuttu näyttelijä Helmi-Leena Nummela julkaisi Instagram-tilillään pirtsakan kuvan kuntosalilta ja kertoo kuvatekstissä päässeensä salille ensimmäistä kertaa kahden kuukauden tauon jälkeen.

Nummela kertoo kuvatekstissä, että viime vuoden lopulla hän havahtui uupumukseensa.

– Mulla meni kaikki jotenkin yli marraskuussa. Suoritin kuvauksia, äitiyttä ja treenaamista kaikkia sata lasissa ja uuvuin, hän kirjoittaa.

– Absurdia just sinä vuonna, kun tuntui, että koko maailma pysähtyi ja some täyttyi (jäätävän ahdistuksen ja pataleipien lisäksi) onnellisista oivalluksista siitä, miten silmiä avaavaa pakkopysähtyminen olikaan. Minä sen kuin paahdoin ja ajattelin, et jos pysähdyn, niin jotain hirveää tapahtuu. Ei tapahtunut. Ja nyt tästä tuli se "silmäni avautuivat, kun uskalsin pysähtyä" - päivitys. Hyvää maanantaita!

Nummelan ja Roope Salmisen esikoinen syntyi huhtikuussa. Nummela kertoi lokakuussa MTV Uutisille, että vauva-arki sujui hyvin ja koronatilanteesta huolimatta töitä riitti mukavasti.

Yöt oli nukuttu näyttelijän mukaan kohtalaisesti. 

– Ei ole ollut mitään koliikkia tai sellaista. Mutta välillä heräilyä ja tietysti yösyöttäminenkin herättelee. Ja sitten jos on aikaisia aamuja töissä, kun vaikka silloin kun olen tehnyt Syke-sarjaa, niin sitten ne jännittää enemmän kuin ennen, hän pohti.

Nummela kertoi, että äitiys on antanut hänelle myös uutta perspektiiviä hänen ammattiinsa. 

– Kyllä se on laskenut hartioita ja rentouttanut, vienyt sitä fokusta oikeaan paikkaan. Olen entistä enemmän alkanut arvostaa arkea ja sellaisia ihan tavallisia asioita. Koti-iltaa, kylvettämistä, semmoista.

Salminen painotti MTV Uutisten haastattelussa jo ennen esikoisen syntymää, ettei pariskunta halua tuoda lastaan julkisuuteen, eivätkä he ole jakaneet pienokaisesta kuvia sosiaalisessa mediassa.

– Lapsi ei voi vaikuttaa itse siihen, mihin perheeseen hän syntyy. Hän astuu sitten aikuisena julkisuuteen, jos itse sitä haluaa, Salminen perusteli viime talvena.

Lue myös:

    Uusimmat