Röyhkeän ja säälimättömän runokokoelman kirjoittanut Heli Slunga ei halua selitellä runojaan, mutta myöntää, että niiden taustalla oleva ääni kumpuaa monista eri suista. Pohjoisesta kotoisin olevan runoilijan juuret tuntuvat puskevan salakavalasti esiin onkaloista ja peltojen kätköistä hänen runoteoksissaan – mutta onko todella näin?
Kirjailija, runoilija ja esiintyvä taiteilija Heli Slungan (s. 1982) uusin runokokoelma saattaa heikoimpia hirvittää. Orjan kirja -teoksessa ei sanoja taikka kielikuvia säästellä, vaan koko naisena olemisen kauneus ja kauheus käydään litisten, läiskyen ja ruoskien – mutta myös rakastaen – läpi.
– Orjan kirjassa esiintyy polyfoninen, soraääninen kuoro enimmäkseen naisia, jotka kaikki rimpuilevat omissa verkoissaan. Se ei ole siis yhden naisen ääntä. Herätin päiväunilta muun muassa hävyttömän, avoimen narsistisen nartun, joka kuvittelee kaiken maailmassa kuuluvan hänelle, palvelualan ammattilaisen ja kylmän äidin, Slunga kuvailee.
Lapin Tervolasta kotoisin olevan Slungan runoja on kehuttu ja kauhisteltu: jo teoksen takakansi varoittaa, että luvassa on röyhkeää ja säälimätöntä tekstiä.
– Kirjoittamisessani pyrin ytimeen, ilman lyriikan sokerikuorrutusta. Kirjoitan säästämättä itseäni, ja rikon myös omia illuusioitani. Runous on minulle väline katsoa maailmaa mahdollisimman paljaasti. En erityisemmin pidä ajatuksesta, että läheiset lukevat kirjojani, mutta en anna sen häiritä. Taiteessa ei voi tehdä kompromisseja, tai siitä tulee täydellisen yhdentekevää.
Miten ja miksi Heli Slungan runot oikein syntyvät? Entä kuinka paljon sääskistä ja Pohjois-Pohjanmaan pimeydestä kirjoittavan pohjoisen tyttären juuret näkyvät hänen runoissaan – vai näkyvätkö ne olenkaan?
Mistä saat inspiraation runoihisi?
– Inspiraatio on oikullinen. Mistä tahansa yhtä hyvin kuin en mistään. Jos inspiraatio hylkää minut pitkäksi aikaa, pyrin vaihtamaan maisemia tai tekemään jotain hullua.
Olet kotoisin pohjoisesta. Näkyykö se runoissasi?
– Toisinaan. Halusin kirjoittaa esimerkiksi Orjan kirjaan Pohjois-Pohjanmaan peltojen keskelle suljetun kontrollifriikin, turhautuneen rouvan, joka on joutunut himmentämään itsensä ja eloisuutensa omaan ympäristöönsä sopivaksi. Rouvan, joka kuitenkaan ei aivan pysy kehyksissään. Olen nähnyt sellaisia täällä paljon: sosiaaliset normit ovat pienillä ja uskonnollisilla paikkakunnilla välillä uskomattoman tiukat. Tätä on kiinnostavaa katsella kirjailijan roolista käsin.
– Vaikka tuomion uhka leijailee kaiken yllä, runoissani on myös huumoria ja niitä oli hauska kirjoittaa. Ehkä minussa on hitunen saarnaajaakin. Vieroksun lestadiolaisten paikkakuntien asenneilmastoa ja heidän elämälle vieraita säännöksiään, mutta se on sanottava, että Lars Levi oli kyllä loistava sanankäyttäjä.
Kuinka omakohtaisia runosi ovat?
– Minulta on kysytty tätä moneen kertaan. Pidän tietoa lukukokemuksen kannalta niin epärelevanttina asiana, ettei siihen huvittaisi lainkaan vastata. Teet niin tai näin, aina on joku, joka luulee jopa saippuasarjan hahmojakin oikeiksi ihmisiksi. Olen elänyt sellaisen elämän, josta on paljon kirjoitettavaa, mutta materiaalin jalostuminen taiteeksi on prosessi, josta ei voi enää loppuvaiheessa tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä. Runouteni pohja on mielen pimeissä virroissa, ei arkitodellisuudessa. Roolirunot ovat minulle luontevia. Haluan mennä sen nahkoihin, jonka äänellä kirjoitan.
Käärmeennahkasaappaat
Lappi hyökkää päähäsi
keskellä Pariisia, tunget
kalleimman konditorian tuulihattua suuhusi, ja
Pam! seisotkin hillasuolla
neljäntuulenlakki aivokuorellasi
vilkutat turistien takavaloille tyärriepu
vuotavissa kumisaappaissa,
sääskiä hampaiden välissä,
montako askelta on otettava päästäkseen pois
----
(Orjan kirja, s. 15)
– En omista käärmeennahkasaappaita. Olen kyllä syönyt Pariisissa tuulihattuja ja harhaillut metrotunneleissa, mutta ei minulla ollut siellä koti-ikävää, päinvastoin. Tosin Helsingissä, sosiaalisissa tilanteissa, minulla on usein "Sääskiä hampaiden välissä" -tunne. Saatan erakoitua kirjoitusprosessien aikana kokonaan tänne metsän keskelle.
Kuinka paljon itse uskot siihen, että se, mistä tulemme ja minne olemme menossa, vaikuttaa luoviin tuotoksiimme?
– Ihminen on puuhakas omien menojensa ja tulojensa kanssa. Minusta luovuudessa kysymys on enemmänkin kuuntelemaan pysähtymisestä.
Kirja-arvostelu:
Orjan kirja täynnä rivoudella ja rakkaudella raiskattuja sanoja
Lue myös:
AVA / Katri Koskinen
Kuvat: Qumma Art