Helena Petäistön kolumni: Ranskan uutta pääministeriä odottaa hengästyttävän pitkä työlista – Elisabeth Bornella myös yllättävä Suomi-yhteys

”Monsieur le Premier Ministre!” kuuluu tästä lähtien ”Madame la Première Ministre!” Siihen on ranskalaisten vain totuttava 30 vuoden tauon jälkeen. Edellinen ja ensimmäinen naispääministeri Édith Cresson tosin pysyi vallassa vain kymmenen kuukautta, eikä siinä ajassa kukaan ehtinyt tottua uuteen puhutteluun.

Tällä kertaa naispääministeri sinänsä hyväksytään ihan eri tavalla kuin vuosikymmeniä sitten, mutta uutta pääministeriä odottava työtaakka on sekä suuruudeltaan että vaikeusasteeltaan sitä luokkaa, ettei siihen heikkohermoisen kannata ryhtyä. Tiettävästi muutamat muut naispoliitikot, joita presidentti Emmanuel Macron on viime viikkoina lähestynyt, ovatkin kieltäytyneet kunniasta.

Mutta nainen pääministerin paikalle piti viimeinkin saada, niin paljon on Macron toitottanut sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Viimeiset kolme viikkoa on nimeä odotettu ja arvailtu. Se tiedettiin, ettei Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde ollut halukas ottamaan hallitusvastuuta, ja Elisabeth Bornen nimi on ollut listan kärjessä alusta lähtien. Mutta kun nimitys aina vain lykkääntyi, lopulta kaikki alkoivat odottaa yllätysnimeä - tiettävästi Borne itsekin - ja lopulta yllätys olikin, että uuden pääministerin nimi todellakin on Elisabeth Borne.

Paiskii uupumatta töitä

Ranska sai naispääministerin, joka tulee alun perin sosialistileiristä, ei häikäise valovoimaisuudellaan eikä hurmaa ranskattaren viehätysvoimalla. Sitä pelkoa ei siis ole, että hän jättäisi presidentin varjoonsa, ja sekin lienee painanut vaakakupissa. Entinen liikenne-, ympäristö- ja sosiaaliasioiden ministeri on kuin pilakuvien konttorirotta, joka paiskii uupumatta töitä niin, ettei ehdi juuri edes hymyillä. Joidenkin mielestä Borne on kylmä kuin jääpala, mutta ainakaan ministerihommissa se ei ole estänyt häntä saamasta paljon aikaiseksi.

Hänen suurin etunsa lienee tulla toimeen maan aggressiivisten ay-liikkeiden kanssa - eikä se totisesti ole mikään mitätön ominaisuus alati rettelöivien ja lakkoilevien ranskisten kanssa. Juuri Borne oli se, joka liikenneministerinä sai neuvotelluksi Ranskan valtion rautateiden uudistamisen ja virtaviivaistamisen neljä vuotta sitten. Sitä kukaan ei ollut koskaan uskonut mahdolliseksi maassa, jossa rautatieläisten lakot ovat olleet alituinen riesa aina eurooppalaisen raideyhteistyön jarruttamiseen asti.  

Jos Macronin ensimmäinen kausi oli yhtä kriisinhallintaa keltaliiveistä pandemiaan ja Ukrainan sotaan, toinen viisivuotiskausi uhkaa olla vielä sitäkin huomattavasti vaikeampi, jossa kaikkien hymy voi vielä hyytyä. Työtaakka ja riskitekijöiden määrä on sellainen, että Bornen kaltaisen värittömän puurtajan nimitys oli varmasti järkevin valinta. Ranskan presidenttivetoisessa järjestelmässä pääministerin rooli on toteuttaa valtionpäämiehen päättämää ohjelmaa. Muussa tapauksessa edessä on ongelmia.

Yksi kirotuimpia tehtäviä on eläkeuudistus, sillä sitä on Ranskassa turhaan yritetty kymmeniä vuosia jopa hallituksen kaatumisen hinnalla presidentti Jacques Chiracin aikana. Pandemia katkaisi siivet Macronin ensimmäisen kauden yritykseltä. Nyt vastassa ovat ennen kaikkea äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchonin rähinäjoukot, joille eläkeiän nostaminen nykyisestä 62 vuodesta on punainen vaate. Bornen suurin testi on nimenomaan räjähdysaltis eläkeuudistus.

Mutta sen lisäksi uuden pääministerin pöydällä odottava lista on hengästyttävän pitkä: Ostovoiman säilyttäminen aikana, jolloin inflaatio on voimakkaassa nousussa ja talouskasvu uhattuna, taistelu ilmastonmuutosta vastaan, koronaviruksen uhkaava uusi aalto, sosiaalisen ja alueellisen eriarvoisuuden lieventäminen, koulutuksen ja terveydenhuollon uudistaminen, terrorismin uhka sekä maan poliittisen järjestelmän uudistaminen nykyistä demokraattisemmaksi. Kyllä on yhden hennon naisen harteille sälytetty enemmän kuin tarpeeksi suuria tehtäviä.

Taitava ja kärsivällinen neuvottelija

Presidentin vaalikampanjan viime metreillä Macron lupasi asettaa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun uuden hallituksen keskeisimmäksi asiaksi, jolla olisi vaikutusta kaikkeen politiikkaan. Vasemmiston äänien houkuttelemiseksi hän kopioi suoraan Mélenchonin ohjelmasta suunnitelmataloudesta napatun termin ”la planification”. Termi ei toki ole outo Ranskassa, joka laati pitkään ainoana länsimaana viisivuosisuunnitelmia. Uusi ”planification” ilmastonvastaisessa taistelussa on nyt kolmen naisen vastuulla. Pääministerillä on langat käsissään, kaksi muuta naisministeriä saa tehtäväkseen toinen vihreään energiaan siirtymisen, toinen vihertämisen kaikilla aloilla ja maan joka kolkassa.

Mistä tällaiseen ylikuormitettuun tehtävään lähtevä nainen on oikein tehty?Macronin tavoin Elisabeth Borne tarvitsee kuulemma hyvin vähän unta, ja epäranskalaiseen tapaan hän ei juuri viivyttele ruokapöydässäkään. Eronneena yhden pojan äitinä hän puskee kaiken tarmonsa monimutkaisimpiin työtehtäviin. Ja vaikka hän on tunnetusti taitava ja kärsivällinen neuvottelija ja osaa kuunnella hankalintakin ay-liikettä, auktoriteettia löytyy siinä määrin, että ministeriöissä hänelle on annettu herttainen lempinimi ”Méchanta”, Ilkeä. Tuskinpa pääministerin pallille päästyään Bornella on aikomusta hellittää auktoriteetin otteistaan, pikemminkin päinvastoin.

Harrastukset ovat tiettävästi yhtä spartalaisia. Sunnuntain juoksulenkeillä uusi pääministeri kuuntelee poliittisia ohjelmia, kulttuuriharrastuksiin kuuluvat ooppera ja lukeminen. Suosikkikirjailijakseen hän mainitsee Arto Paasilinnan. Se lienee entisen sosialistipääministerin, Lionel Jospinin, perintöä, sillä uransa alkuvaiheessa Polytechnique-eliittikoulusta valmistunut Borne toimi Jospinin neuvonantajana. Jospin puolestaan kertoi, että vaimonsa ansiosta hänen yöpöytälukemisensa joukossa on aina Paasilinnan teoksia.

Eilen lauantaina virkaan astuneen Ranskan uuden hallituksen keski-ikä on 48 vuotta ja ministereistä täsmälleen puolet on miehiä, puolet naisia.

Presidentin oikea käsi, maltillisen oikeiston riveistä aikoinaan Macronin leiriin siirtynyt toinen pätevä ja uuttera työmyyrä, pääministerin tavoin väritön valtiovarainministeri Bruno Le Maire, saa onneksi jatkaa ja vielä laajennetun salkun kanssa, johon kuuluvat nyt myös digitalisaatio sekä muualle siirtyneiden teollisuudenalojen palauttaminen maahan. Jatkaa saa myös Eurooppa-ministeri Clément Beaune, jota ihan oikeutetusti pidetään Ranskan kaikkien aikojen parhaana Eurooppa-salkun haltijana.

Paasilinna lempikirjailija 

Vaikka sukupuolijakautuma toteutuu uudessa hallituksessa täsmällisen tasapuolisesti, raskaiden salkun haltijoista vain yksi on nainen, uusi ulkoministeri Catherine Colonna, jonka kaikki muistavat presidentti Jacques Chiracin ajan Élysée-palatsin tiedottajana ja myöhemmin Eurooppa-ministerinä. Colonnan nappaaminen gaullistien riveistä oli Macronilta taitava kaappaus maltillisen oikeiston leiristä, mutta epäillä saattaa, yltääkö Colonna yli puoluerajojen arvostetun edeltäjänsä, vastikään Suomessa piipahtaneen Jean-Yves Le Drianin tasolle.

Pääministeri Bornen toivon asettavan yöpöytälukemisensa pinon päällimmäiseksi Paasilinnan ”Hurmaavan joukkoitsemurhan”. Sille voi tulla vielä käyttöä, jos Mélenchonin joukot ja keltaliivit panevat maan ihan sekaisin. Veijariromaanista selviää, että vaikka kuinka synkältä näyttää, maailma on silti ihan siedettävä paikka elää, ja mukaviakin asioita riittää.