Puolan toiminta voi aiheuttaa EU:lle vielä enemmän päänsärkyä kuin brexit, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Mitä tehdä klubin jäsenelle, joka ei aio noudattaa klubin sääntöjä, mutta ei aio myöskään erota siitä? Hankalaksi heittäytyneen Puolan pysyminen Euroopan Unionissa saattaa vielä aiheuttaa EU:lle enemmän päänsärkyä kuin Britannian ero EU:sta. Varsinkin, kun usein väläytelty rahahanojen sulkeminen ei todennäköisesti toisikaan toivottua tulosta, pikemminkin päinvastoin.
Ranskan entinen Eurooppa-ministeri ja EU-komissaari Pierre Moscovici, jonka sukujuurista löytyy puolalaisverta, varoitti jo aikoinaan unionin itälaajentumisen yhteydessä vuonna 2004: "Saatte vielä nähdä, Puolasta EU saa toisen yhtä hankalan jäsenmaan kuin Ranska!" Eipä hän siinä nähtävästi paljon erehtynytkään.
Vaikka Puolan kansalaisista peräti 85 prosenttia on innokkaita EU:n kannattajia, on maa ollut piikkinä EU:n lihassa aina siitä lähtien, kun Kaczinskyn änkyräveljesten johtama umpivanhoillinen Laki ja oikeus -puolue nousi valtaan seitsemän vuotta sitten. Identtisistä kaksoisveljeksistä on enää jäljellä vain toinen, Jaroslaw, ja vaikka hän johtaa vain puoluetta eikä hallitusta, pitää hän tiukasti vallan naruja käsissään ja vetää niillä häpeämättä linjaansa, joka lietsoo EU-vastaisuutta omien sisäpoliittisten pyrkimyksiensä saavuttamiseksi.
EU-komissio ja Puola ovat käyneet vuosien varrella monia katkeria taisteluja. Aivan ensimmäinen niistä koski maahanmuuttajia, yksi viimeisimmistä seksuaalivähemmistön oikeuksia, mutta suurin, hankalin ja keskeisin koskee oikeusvaltioperiaatetta, ja sitä käydään nyt.
Laki ja oikeus -puolueen vallan aikana on nähty Puolan oikeuslaitoksen riippumattomuuden mureneminen samoin kuin naisten ja seksuaalivähemmistön oikeuksien polkeminen. Puola on jopa eronnut vuonna 2011 solmitusta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavasta Istanbulin sopimuksesta. Äärimmäisen tiukat aborttilait ajavat epätoivoisia naisia Saksaan. Myöskään lehdistönvapaus ei ole enää toiminut vuodesta 2015 lähtien. Hallitus saa nykyään nimittää julkisesti rahoitettujen radio- ja tv-kanavien johtajat, ja satoja toimittajia on erotettu.
