Helena Petäistön kolumni: Planeetanlaajuinen presidentti? Valovoimaiselle johtajalle kysyntää nyt enemmän kuin koskaan

Macron kutsui Australian pääministerin vaimoa"herkulliseksi" 1:02

Kun Emmanuel Macronin ensimmäinen vuosi Ranskan presidenttinä tulee täyteen maanantaina toukokuun 7. päivänä, on hän juuri palannut Australiasta.

Matkan teki muuallakin maailmassa tunnetuksi hänen englannin kielen kömmähdyksensä. Siinä missä ranskan kielen délicieux tarkoittaa sekä herkullista (ruoasta) että viehättävää (ihmisestä), englannin delicious on vähän liian seksikäs sana käytettäväksi isäntämaan pääministerin puolisosta. Video tapahtumasta on katsottavissa yllä. 

– Oh là là! tuumasivat aussit ja pistivät sen ranskalaisuuden piikkiin.

Mutta rapatessahan roiskuu, eikä Macron ole totisesti vuoden aikana pysynyt hetkeäkään aloillaan, ei konkreettisesti eikä kuvaannollisesti. Matkustustahti on ollut lähes samaa luokkaa kuin hänen uudistustahtinsa Ranskassa, ja niissä molemmissa on vauhti ollut sellaista, että pelkkä ajatteleminenkin hengästyttää.

Jos Ranskan hallituksen ministerit ovat ovat jo aivan näännyksissä, Macronin oma kruisailutahti on ollut kova: 45 ulkomaanmatkaa ja 170 000 kilometriä.

Näillä luvuilla hän päihittää jopa molemmat ahkerasti matkustelleet edeltäjänsä; Francois Mitterrandin, jolle oppositio antoi lisänimen La madone des aéroports, Lentokenttien madonna, ja Nicolas Sarkozyn, jota nimitettiin Duracell-pupuksi.

Sarkozyn ennätys lienee ollut se päivä, jolloin hän lounasti Venäjän presidentti Dimitri Medvedevin kanssa Nizzassa ja nautti päivällistä Yhdysvaltain presidentti George W.Bushin kanssa Washingtonissa – molemmat saman vuorokauden puolella, mutta eri pallonpuoliskoilla.

Silloin hän sai nimen Le Président planétaire, plateenanlaajuinen presidentti.

Macronin kaltaiselle valistuneelle ja valovoimaiselle johtajalle lieneekin juuri nyt kysyntää enemmän kuin koskaan. Donald Trumpin valinnan jälkeen Barack Obama meni vielä jäähyväiskäynnille Berliiniin tarjoten Angela Merkelille läntisen maailman johtajan avainnippua. Merkel kieltäytyi kunniasta.

Jo viime vuoden lopulla Time Magazine, jolta Macron sai tittelin The Next Leader of Europe, Euroopan seuraava johtaja, sovitti tämän harteille myös maailman ilmastojohtajan viittaa. Lehden haastattelussa Macron kieltäytyi siitä kohteliaasti, mutta tosiasiallisesti hänen Trumpia uhmaava sloganinsa ”Let's make our planet great again” ja sen viimeisin versio ”There is no planet B” tähtäävät juuri siihen.

Macronin ja Trumpin bromance – katso erikoisimmat kädenpuristukset ja halailut 1:30

Macronin päätös Ranskan lähdöstä mukaan Syyrian iskuihin ja hänen vaikutuksensa siihen, että Trump suostui rajoittamaan iskunsa vain kemiallisten aseiden kohteisiin, olivat uusi askel kansainvälisen johtajuuen tiellä. Kun hänen EU:n uudistuskaavailunsa ovat ainakin toistaiseksi jämähtäneet Saksan vaalitulokseen, ei ole mikään ihme, että Macron on ottanut aloitteen myös puolustuspolitiikan puolella.

Brexitin jälkeen Ranska on EU:n ainoa ydinasevaltio. Jo ennen Syyrian iskuja presidentti Hollanden kaudella Ranskan armeija murskasi Isisin Malissa Euroopan takapihalla ennen kuin se ehti levitä muualle Afrikkaan ja vyöryä sieltä Eurooppaan.

Saksa on molemmilla kerroilla ilmaissut kiitollisuuttaan Ranskalle, kun sen oma sotakalusto on niin rapakunnossa, etteivät hävittäjät kykene enää edes nousemaan ilmaan. Tiettävästi liittokansleri Angela Merkel saikin kuulla asiasta Valkoisessa talossa isoon ääneen viime viikolla.

Myös Kiinan presidentti ja Intian pääministeri ovat kuuluneet Macronin matkakohteiden suuriin isäntiin. Samalla on tullut tietysti koetuksi myös romanttinen Taj Mahal Brigitten kanssa; muutenhan presidentti ei olisikaan mikään ranskalainen.

Tässä kuussa vuorossa on Pietarin talousfoorumi ja Vladimir Putin, yksi superjohtaja lisää planeetanlaajuisella listalla. Syyrian iskuista huolimatta Macron ei ole halunnut perua Pietariin menoaan.

Päinvastoin, hän jos kuka on valmis keskustelemaan kaikkien kanssa, myös tinkimättömään sävyyn – kun kerran kaikki ovet näyttävät pysyvän hänelle auki.

Poskisuudelmat ja käsi kädessä kävelyt eivät kuitenkaan kuulu Pietarin protokollaan.

Kirjoittaja on toimittaja, tietokirjailija Helena Petäistö, joka tunnetaan myös MTV:n pitkäaikaisena ja arvostettuna Ranskan-kirjeenvaihtajana.

Korjattu kello 14.46: Brexitin jälkeen Ranska on EU:n ainoa ydinasevaltio.​​​​​​, ei koko Euroopan.

Lue myös:

    Uusimmat