Helena Petäistön kolumni: Juhlintaa seuraa aina dagen efter

Ei vain Suomessa, vaan kaikkialla muuallakin vallan luontaisetuihin kuuluu vallanpitäjän juhlimisen arvostelu ja usein tuomitseminen jopa kohtalokkain seurauksin. Yleensä poliittisten johtajien juhlinta ei jää kenenkään uran arvioinneissa plussapuolelle, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.

Muiden maiden johtajien juhlintaa voi katsoa enemmän tai vähemmän huvittuneena läpi sormien, mutta jos omat johtajat erehtyvät samaan, ei armoa yleensä anneta. Kenellekään vallan kahvassa olevalle ei juhlinta tuo lisää arvovaltaa eikä arvostusta myöskään vallanpitäjien kansainvälisissä pöydissä.

– Jos saisin uudelleen päättää niistä juhlista, en niitä pitäisi! totesi Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy myöhemmin lehtihaastattelussa, kun hänen toukokuussa 2007 vietetyt voitonjuhlansa myrkyttivät koko hänen viisivuotisen presidenttikautensa. Ranskassa vahvinta valtaa pitää käsissään tasavallan presidentti, ja hänen edesottamuksensa ovat koko ajan luupin alla.

Vaalituloksen selvittyä klo 20 uutta presidenttiä äänestänyt kansa saapuu julkisin varoin järjestettyyn juhlintaan johonkin Pariisin paraatipaikoista, Sarkozyn tapauksessa Pariisin oikealla rannalla sijaitsevalle valtavalle Concorden aukiolle. Presidentin puheen ja Marseljeesin jälkeen vauhdikas musiikki ryydittää juhlintaa myöhään yöhön, joskus aamunkoittoon asti. Puheen jälkeen presidentin oma porukka ja puoluetoverit juhlivat tavallisesti puolueen päämajassa, jossa pöydät notkuvat herkkuja, ja tarjolla on hyvää viiniä ja shampanjaa, ja media seuraa illan kulua paikalla.

Ravintola, josta tuli kirosana

Sarkozyn omat juhlat olivatkin sen sijaan järjestetty Pariisin Champs Élysées’llä sijaitsevassa ravintolassa nimeltä Fouquet’s, joka on kerran vuodessa parrasvaloissa siksi, että siellä juhlitaan caesareita, Ranskan oscareita, salamavalojen räiskeessä elokuvaväen kesken. Mutta jos Fouquet’sin nimi ei ollut vielä ollut ihan kaikkien ranskalaisten tiedossa, sen illan jälkeen oli nimi kyllä iskostunut maan perimmäisenkin kolkan jokaisen asukkaan mieleen – useimmille kirosanana.

Sarkozyn silloinen vaimo, elämäänsä yhä etsinyt entinen mannekiini Cécilia, oli valinnut filmitähtien suosiman juhlapaikan ja erehtynyt kutsumaan paikalle paitsi pari tähteä ja rocklegenda Johnny Hallydayn vaimoineen, myös maan kaikkein varakkainta kermaa. Siitä illasta lähtien Sarkozy sai bling-bling -presidentin leiman, josta hän ei päässyt koskaan eroon, eikä kansa kelpuuttanut häntä enää toiselle kaudelle.

– Kun kansa raataa jokaisen pennosen eteen, presidentti vain juhlii eliitin kanssa! kuului tuomio.

Kun Sarkozy sitten erosi oikkupussivaimostaan muutamaa kuukautta myöhemmin ja löysi Carlan, hän paloi halusta järjestää komeat häät uuden kaunottarensa kanssa. Normaalistihan tasavallan presidentin häät olisivat voineet olla suuri, koko kansaa yhdistävä iloinen juhlapäivä, mutta Fouquet’sin taakka painoi niin, että lopulta pari vihittiin pienimuotoisesti ja täysin yksityisesti Élysée-palatsin paksujen verhojen takana median loistaessa poissaolollaan. Edes omia häitään juhlivaa presidenttiä ei enää siedetty. Ja vielä keväällä 2019 keltaliivit ottivat Fouquet’sin rajuimman vandalismin kohteeksi raivotessaan Champs Élyseées’llä.

Macronin yöt

Kun politiikan ulkopuolelta tullut 39-vuotias Emmanuel Macron voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen viisi vuotta sitten, hän päätti juhlia sitä vasemmiston suosimalla Vasemmalla rannalla herkuttelemalla suosikkipaikassaan La Rotonde -brasseriessa. Brigitte oli laatinut kutsulistan; poliitikkojen lisäksi listalla oli muutama intellektuelli sekä laulu-, tv- ja elokuvatähti. Juhlista nousi taas niin suuri haloo, että kun Macron kahden viikon kuluttua lopulta voitti toisella kierroksella ja nousi läntisen maailman nuorimmaksi presidentiksi, ei hän Louvren aukiolla järjestetyn kansanjuhlan jälkeen mennyt enää juhlimaan mihinkään.

Meillä Suomessahan yleensä luullaan, että ranskalaiset ne vain juhlivat ja lomailevat kuin huolettomat heinäsirkat. Mutta varsinkaan vallanpitäjien kohdalla se ei todellakaan pidä paikkansa.

Macron ilmoitti jo viisi vuotta sitten, että sen viisi vuotta, jotka hänelle on annettu maan johtamiseen, hän käyttää kokonaan Ranskan asioiden hoitamiseen. Kun lomakuukausi elokuu koittaa, Macron muuttaa presidentin Etelä-Ranskan loma-asuntoon, Bregançonin linnaan, jota onkin Macronin kaudella alettu kutsua Élysée sur Meriksi eli Merenranta-Élyséeksi. Siellä lomapäivän työohjelma poikkeaa Élysée-palatsin ohjelmasta vain siinä, että Bregançonissa voi uurastamisen välissä pulahtaa uima-altaassa.

Perinteisesti syyskuu on Ranskassa aina rauhatonta aikaa, kun ay-liikkeet ryntäävät kadulle osoittamaan mieltään jo ennen kuin lainsäädäntötyö on edes päässyt alkamaan. Macronin aikana hallituksen päämiehen varustautuminen syksyn koetuksiin tarkoittaa sitä, että pääministeri lomailee elokuussa vain viikonloppuisin. Muu hallitus on määrätty lomailemaan vain kotimaan rajojen sisällä niin, että ministerit ovat aina valmiudessa keskeyttämään lomansa milloin tahansa. Tänä kesänä muun muassa sisäministeri ja sosiaaliministeri ovat käyneet metsäpalopaikoilla kesken lomansa.

Kuinkas ollakaan, asia-aikakauslehti Le Point keksi otsikoida elokuun 18. päivän numerossaan dramaattisesti ”Presidentin yöt”. Sehän oli tietysti pakko heti lukea. Yleisessä tiedossa kyllä on, että Macron nukkuu vain neljä tuntia yössä, paiskii töitä aamukolmeen asti ja nousee taas jatkamaan aamukahdeksalta. Brigitten toistuvat muistutukset nukkumaanmenosta kaikuvat kuuroille korville. Mutta kun luki Le Pointin jutun, selvisi, että todellisuudessa Élysée-palatsissa eletään Macronin kaudella oikeasti askeettista luostarielämää.

Linnassa on huippukokit ja kaikki, mitä ranskalaisten jokapäiväisiin herkullisiin usean ruokalajin aterioihin tarvitaan, mutta presidentillä on iltaisin tapana kuitata päivällinen pelkällä munakkaalla Brigitten kanssa ja palata tuota pikaa taas työhuoneeseen. Tehokkuuden nimissä Macron siis myös asuu Élysée-palatsissa, mitä monet hänen edeltäjistään eivät ole tehneet. Päiväohjelmassa tyhjää on vain kello 18 ja 20 välillä, jolloin presidentti vetäytyy yksityispuolelle. Neuvonantajat pysyvät työhuoneissaan iltamyöhään, ja heidän iltansa ovat yhtä tylsät ja työntäyteiset kuin presidentinkin.

 – Tämä on luostarilaitos; presidentti tekee töitä koko ajan, kertoo joku linnasta nimettömänä.

Heinäsirkka ja muurahainen

Tunnetusti Macron haluaa tietää kaikesta kaiken, tavallisesti enemmän kuin neuvonantajansa, joten yöllä hän syventyy raportteihin ja hänelle laadittuihin muistioihin sekä kirjoittaa itse tärkeimmät puheensa – ja pitää itsensä ajan hermolla

Mutta sen sijaan, että hän vastaanottaisi edeltäjiensä tavoin linnassa ”des visiteurs du soir”, iltavieraita, kuullakseen, mitä maassa oikeasti tapahtuu, Macron käy yökonsultaatioita ympäri maakuntia testatakseen ideoitaan noin 50:llä luottohenkilöllään, joita on alettu kutsua ”les télégrameurs du soir”, iltasähköttäjiksi. Kaikki nämä luotettavat illanvirkut ja yökyöpelit jatkavat viestittelyä presidentin kanssa kello kahteen saakka yöllä. Kun presidentin päivät ovat pakostakin ohjelmoitu minuuttiaikataululla; Macronin mukaan vasta yöllä ehtii enemmän kysellä, miettiä ja analysoida asioita. Monet hänen uudistuksistaan ovatkin kuulemma syntyneet yöllä.

Ranskalaisen La Fontainen, joka keräsi tarinoita 1600-luvulla niin idästä kuin lännestäkin, kuuluisin tarina lienee ”Heinäsirkka ja muurahainen”. Siitä on haettu vertauskuvaa myös Etelä-Euroopan huolettomina ilakoiville heinäsirkoille ja Pohjois-Euroopan vakaville muurahaisille. Joskus vertailu ontuu.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja