Heikki Paasonen ja Marita Alatalo lomailevat Rukalla.
Suosikkijuontaja Heikki Paasonen on parhaillaan reissussa kihlattunsa Marita Alatalon ja heidän esikoistyttärensä kanssa. Perhe nauttii Rukan lumisista maisemista, ja Paasonen onkin jakanut Instagram-tilillään paljon kuvia perheen aktiviteeteista.
Paasonen on käynyt lomansa aikana hiihtämässä sekä myös lumikenkäilemässä, johon osallistui myös koko perhe.
– Valtavaaran vuosittainen huiputus tehty. Marita painoi koko matkan vielä aika ihanalla 8kg:n lisäpainolla. Urheita mimmejä, Paasonen hehkuttaa kuvansa yhteydessä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Paasosen hiihtolenkki ei sujunut täysin suunnitelmien mukaan, sillä juontaja eksyi pahemman kerran hiihtolenkkinsä aikana.
– Tänään kolmen vartin pikalenkin sijaan meni sitten kirpsakassa parinkympin pakkasessa vähän vajaa kaks tuntia, kun ”onhan tää nyt jumalauta oikea suunta”. Onneks kuuntelin samalla Björn Natthiko Lindebladin hienoa kirjaa Saatan olla väärässä. Nimittäin siinä kohtaa kun myöntää itselleen erehtyneensä, matkaa on enää puolet jäljellä. Suosittelen kaikille kaltaisilleni toopeille. Monella tasolla, Paasonen kirjoittaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
