Heidi synnytti kesken sairaalamatkan rampilla 71: "Housut pois ja vauva maailmaan"

Heidi synnytti lapsen automatkalla sairaalaan 7:01
Heidi Kuulialan ja Väinö Pitkäniityn vauva syntyi matkalla synnytyssairaalaan Kotkaan.

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin on kerrottu suunnittelevan synnytysten lopettamista Lohjan sairaalassa. Synnytysmatkat tulisivat tällöin tietyillä alueilla pitenemään ja synnyttäjiä pohdituttaa, miten jatkossa tulee käymään.

Jos matka synnytyssairaalaan on pitkä, synnytys saattaa alkaa jopa kesken sairaalamatkan. Näin kävi 3.12.2021 Heidi Kuulialalle ja Väinö Pitkäniitylle, joiden lapsi syntyi autoon.

Kullala kertoo, että kyseessä oli hänen kolmas synnytyksensä. Raskaus oli jo yliajalla.

– Meillä ei ollut mitään aavistusta, että voisi tulla tällä tavalla kiire. Heräsin kipeään supistukseen. Ajattelin ensin, että nyt minulla puhkesi umpisuoli tai jotain vastaavaa, mutta synnytyshän se oli jo kovasti käynnissä.

Pariskunta hyppäsi autoon ja lähti ajamaan Askolasta kohti Kotkaa. Matkaa oli noin sata kilometriä. Pariskunnalla olisi ollut mahdollisuus mennä synnyttämään myös Hyvinkäälle, joka olisi ollut lähempänä. 

Kuuliala ja Pitkäniitty olivat kuitenkin jo aiemmin päättäneet, että synnytys tapahtuu Kotkassa, jossa heillä oli ollut edelliset kontrollikäynnit.

– Ei tullut mieleen, että oikeasti se vauva tulee heti sinne autoon. Ajateltiin, että kyllä sitä kerkeää sinne minne on meinattukin, Pitkäniitty kertoo.

Uudella tulokkaalla oli kuitenkin kiire, eikä pariskunta ehtinytkään Kotkaan.

– Porvoon kohdilla heitettiin vitsiä, että pitäisikö hypätä ambulanssiin, mutta ei pysähdytty, vaan jatkoimme Kotkaa kohti.

Kuskista kätilöksi

Lopulta kuskina toimineesta Pitkäniitystä tuli kätilö maantierampilla numero 71.

– Se oli kauhean nopea hetki lopulta. Aika pysähtyi ja siinä oli tietyllä tapaa jopa rauha. Sillä hetkellä tuntui siltä, että hoidetaan pois, Pitkäniitty muistelee.

Kuuliala toteaa, että hän oli tilanteessa jonkinlaisessa synnytyskuplassa.

– Minähän koin jopa helpotusta, että tämä on kohta ohi. Nyt vain housut pois ja vauva maailmaan. Minä en ollut hädässä, mutta ehkä isällä saattaa siinä vähän elämä vilistä. 

Pitkäniitty ja Kuuliala kertovat kuunnelleensa jälkeenpäin hätäkeskuksen nauhoitetta synnytyksestään.

– Siellä on lauseita, että ”nyt täällä haisee synnytys” ja ”voitko toistaa - äiti huutaa niin kovaa, että en kuule” ja ”jotain sieltä tulee”, Kuuliala tokaisee.

"Ei pitäisi joutua miettimään, miten ehtii sairaalaan"

Synnytyssairaaloiden vähentämissuunnitelmiin ja pitkiin synnytysmatkoihin liittyen Kuulialalla on selkeä kanta.

– Minusta se on epäinhimillistä laittaa äiti siinä synnytyskivussa matkustamaan tällaista (pitkää) matkaa.

Porvoossa on jo aiemmin lakkautettu synnytyssairaala, jonne pariskunnalla olisi ollut vain parinkymmenen kilometrin matka. Tällöin aika olisi riittänyt hyvin matkaan sairaalaan ennen vauvan syntymistä.

Pitkäniitty pohtii, että synnytyssairaaloiden määrän väheneminen ei ainakaan lisää halua hankkia lapsia.

– Tietty kun on kaksi skidiä etupeltoon ja on nähnyt sen homman, niin siitähän selviää. Mutta jos se olisi ollut ensimmäinen lapsi, niin kyllä olisi voinut olla vähän sormi suussa pahemman kerran, Pitkäniitty kertoo.

– Jos ajatellaan, että lapsen saaminen on muutenkin superjännittävää ja siihen liittyy tuoreelle äidille ja isälle paljon avoimia juttuja, niin tällaista ei pitäisi enää siinä kohtaa tarvita miettiä, että miten me ehditään tai miten voin matkustaa, kun synnytys on jo käynnissä, Toteaa Kuuliala.

Lue myös:

    Uusimmat