Hawaijilla kadonnut joogaopettaja löytyi elossa – Amanda, 35, selvisi metsässä 16 päivää vedellä ja kasveilla

Hawaijilla Yhdysvalloissa metsään eksynyt joogaopettaja on löydetty 16 päivää katoamisensa jälkeen. Hän oli sinnitellyt hengissä luonnosta löytämillään kasveilla ja vedellä.

Yhdysvaltalainen joogaopettaja ja fysioterapeutti Amanda Eller, 35, katosi ollessaan retkeilemässä Mauin lomasaarella Hawaijilla yli kaksi viikkoa sitten. Nyt hänet on omaisten huojennukseksi löydetty nuutuneena, mutta hengissä.

Asiasta ovat uutisoineet muun muassa uutiskanavat ABC News ja CNN.

Heilutti joen uomassa helikopterille

Eller ehti olla kateissa kaikkiaan 16 päivää, ennen kuin etsintähelikopteri löysi hänet eilen joen uomasta heiluttamasta etsijöille.

Vain tunteja ennen Ellerin löytymistä löytöpalkkiota oli nostettu 50 000 dollariin, eli noin 45 000 euroon.

Eller oli löytäjien mukaan oloihin nähden hyvässä kunnossa.

– Hän ei ollut loukkaantunut, vaan ainoastaan palanut auringossa. Hän oli myös kadottanut kenkänsä muutama päivä aiemmin, etsintöihin osallistunut Chris Berquist kertoi ABC Newsille.

Ellerin äiti, Julia Eller, kertoi tyttärensä jalan olevan murtunut ja vaativan hoitoa. Eller oli myös laihtunut 7 kiloa.

Ellerin ystävä Sarah Haynes tiedotti Ellerin löytymisestä "Find Amanda" -sivustolla Facebookissa.


Berquist sanoi olleensa yllättynyt siitä, miten virkeä Eller oli, kun häntä kuljetettiin helikopterilla paikalliseen sairaalaan.

– Hän oli tietoinen tilanteesta, muisti isänsä puhelinnumeron, tiesi, missä oli ja missä oli ollut, ja ymmärsi hyvin tarkkaan myös sen, miten kauan hän oli ollut kateissa.

Hyvä kunto auttoi selviytymään luonnossa

Ellerin ystävät kertovat tämän pysyneen hengissä  luonnosta löytämänsä veden ja kasvien ansiosta. Heidän mukaansa Eller tunsi paikallisen luonnon ja sen kasvit.

Ystävät uskovat, että myös Ellerin työ joogaopettajana ja fysioterapeuttina sekä hyvä kunto auttoivat häntä pysymään hyvissä ruumiin ja sielun voimissa. 

Ellerin äiti kertoo itkeneensä ilosta tyttärensä löydyttyä.

– Olen valtavan kiitollinen saadessani tyttöni takaisin kotiin.

Lue myös:

    Uusimmat