Kadonnut reppumatkailija löytyi "silkalla tuurilla" Australiassa – ei vieläkään usko selvinneensä

1:07imgSaksalaisnainen eksyi Australian syrjäiseen takamaahan lähes kahdeksi viikoksi. Katso video!
Julkaistu 12.07.2025 12:09
Toimittajan kuva

Markus Friman

markus.friman@mtv.fi

Saksalainen reppumatkailija vietti 11 yötä eksyneenä. Hänen onnekseen lähellä olevalla tiellä sattui kulkemaan auto.

Saksalainen reppumatkailija Carolina Wilga vietti 11 jäätävää yötä eksyneenä Länsi-Australian takaosassa. Wilga oli vakuuttunut siitä, ettei häntä koskaan löydettäisi. Tapahtuneesta kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja brittilehti The Guardian.

Suomessa tapauksesta on uutisoinut aiemmin Yle.

Poliisi vahvisti perjantai-iltana, että Wilga oli löydetty kunnossa ja terveenä.

Hyttyset olivat kuitenkin syöneet häntä, jonka lisäksi hän oli kuivunut, uupunut ja nälkäinen. Hänellä oli myös pieniä vammoja, kuten viiltohaavoja ja ruhjeita. Wilgalla ei ollut löytöhetkellä kenkiä jalassa.

Alueen lämpötila oli laskenut yöllä 0 asteeseen, jonka lisäksi siellä satoi rankasti.

Sekavassa tilassa ollut Wilga törmäsi perjantaina iltapäivällä ”silkalla tuurilla” tiehen, jossa hän huomasi ohi ajavan naisen.

– Hän on puhunut perheensä kanssa, nukkunut hyvin, käynyt suihkussa ja saanut ruokaa, kertoi Länsi-Australian poliisilaitoksen rikoskomisario Jessica Seruco lauantaina tiedotustilaisuudessa.

Seruco kuvaili löydöstä parhaana mahdollisena tuloksena, mitä he olisivat voineet toivoa.

Lue lisää: Surffaaja katosi rannalta – löytyi autiolta saarelta kaukana mantereesta

Vaaralliselle alueelle oli helppo eksyä

Alue, jonne Wilga eksyi, on sekalaista maastoa. Sitä kuvaillaan varsin vaaralliseksi, jos sinne menevä henkilö ei tiedä, minne on menossa tai mitä on tekemässä.

Wilga oli käynyt 29. kesäkuuta kaupassa pienessä kaupungissa. Hänen perheensä ja ystävänsä eivät olleet kuulleet hänestä sen jälkeen, jonka takia he ilmoittivat Wilgan katoamisesta.

Tämän jälkeen poliisi ja vapaaehtoiset käynnistivät etsinnät.

Kadonneen Wilgan Mitsubishi-pakettiauto löytyi torstaina noin 150 kilometrin päästä kaupasta sohjossa ja hylättynä.

Lue lisää: Mitä ihmettä? Kili pelastettiin korkeuksista Madridissa nokkelalla kikalla: “Se oli todella hermostunut”

Rikoskomisario Securon mukaan Wilga oli näköjään ”menettänyt joissain määrin ajoneuvon hallinnan”, minkä takia pakettiauto ei ollut enää käyttökelpoinen.

Wilgalla oli ollut mukanaan vain vähän ruokaa ja vettä.

Hänen löydyttyä hänet kuljetettiin ilmakuljetuksella Perthin sairaalaan.

– Hän ei vieläkään usko selvinneensä hengissä.

Wilga aikoo tapahtumista huolimatta edelleen matkustaa Australiaan, jonka itärannikko on edelleen hänen listallaan vierailukohteena.

Tuoreimmat aiheesta

Australia