Hautala pimeän työn teettämisestä: Kadun ja pyydän anteeksi

Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on pyytänyt hallitukselta anteeksi sitä, että hän jätti kotiremontissaan maksamatta työnantajan sosiaaliturvamaksut.

Kotiremontin hän teetti vuonna 2009 ollessaan europarlamentaarikko.

Hautala kuuluu hallituksen harmaan talouden torjuntaryhmään ja pitää tapausta hyvin kiusallisena.

– Tämä siivouspalkkio oli sellainen, että jätin maksamatta työnantajan sosiaalimaksut – siis yksi kotisiivous.

Iltalehden mukaan ministeri Hautala kertoo teettäneensä siivoustyön Suomesta turvapaikan saaneella tsetseeninaisella.

– Minusta tämä on erittäin kiusallinen. Mä kadun. Mä pyydän anteeksi sitä, että olen mennyt tekemään tällaista.

– Jatkossa tulee varmaan toimittua ihan toisella tavalla.

Hautalan mukaan hänen nykyisellä miesystävällään on parhaillaan menossa rakennusvirheistä käräjäjuttu, joka koskee samaa remonttiryhmää.

– Oletan että tämän asian tuleminen julki liittyy tähän.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö pitää tapausta inhimillisenä erehdyksenä eikä se hänen mielestään vaikuta Hautalan työhön ministerinä.

– Tämä on todella valitettavaa ja inhimillinen erehdys.

– Ehkä me nyt kuitenkin ollaan inhimillisiä ja myönnetään, että ihmiset ovat vajavaisia, sanoo Niinistö.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) sanoi STT:lle, että Hautala (vihr.) voi jatkaa työtään ministerinä.

Lue myös:

    Uusimmat