Hatkat ottanut nuori: "Olin riippuvainen niistä kundeista, keillä oli kämppä ja ehkä jotain safkaa" – on harmillisen epäselvää, kenellä on vastuu karkulaisista
Tuoreen selvityksen mukaan lastensuojelusta hatkaan lähteneet lapset ja nuoret ovat riskissä joutua jopa ihmiskaupan uhriksi.
Huomenta Suomen keskustelussa kuullaan kipeä omakohtainen kokemus hatkanuorelta.
– Muistan, että sai olla aika nälissään ja likaisissa vaatteissa ilman massia. Olin tavallaan riippuvainen niistä kundeista, keillä oli kämppä ja jotain safkaa, kuuluu anonyymi hatkanuoren kokemus.
Kokemuksessa tulee esille myös se, kuinka tyttö tuntee velvollisuudentunnetta harrastaa seksiä, jotta saisi pojalta katon pään päälle.
– Eihän mulla ollu muuta paikkaa, minne mennä. Koin, ettei mulla ole oikeutta kieltäytyä, vaikken olisi halunnut.
Hatkareissussa pahoinvoivat nuoret ja lapset ovat hyvin haavoittuvaisia kielteisille kokemuksille.
– Tytöillä on iso riski tulla hyväksikäytetyksi hatkan aikana, toteaa lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:n erityisasiantuntija Maija Haapala.
Hallintotieteiden tohtori, rikoskomisario Sami Isoniemi toteaa, että hatkat joudutaan usein jollain tavalla rahoittamaan.
"Monilla on psyykkinen ja fyysinen sairaus, muttei lääkitystä mukana"
Pesäpuu ry:n tekemässä selvityksessä ilmenee, että monilla nuorilla hatkaan liittyvät päihteet, rikoksen uhriksi joutuminen, pahoinpitelyt ja seksuaalinen väkivalta.
– Monilla on psyykkinen ja fyysinen sairaus, muttei lääkitystä mukana hatkareissun aikana, toteaa Haapala.
Isoniemen mukaan nuorten ja lasten hatkareissun aikana rikoksen uhriksi joutuminen on hyvin yleistä. Isoniemi on tutkinut ilmiötä itse.
"Pojat joutuvat tekemään väkivaltarikoksia tai omaisuusrikoksia"
Tutkimuksissa ilmenevät myös sukupuolittuneet normit.
– Jos kärjistäen todetaan, pojat joutuvat tekemään väkivaltarikoksia tai omaisuusrikoksia hatkan mahdollistamiseksi. Tytöillä taas on uhriutuminen yleisempää, toteaa Isoniemi.
Isoniemi kuitenkin muistuttaa, että hatka on monisäikeinen ilmiö.
Päihteet, väkivalta ja itsetuhoisuus voivat pahimmillaan johtaa jopa hatkareissussa olevan lapsen tai nuoren kuolemaan.
Vastuukysymys epäselvä – tilastoinnissa puutteita
Hatkareissussa tapahtuneita kuolemia ei tilastoida. Miksi ilmiöstä ei olla kovin perillä?
– Nämä lapset eivät ole Suomessa kadonneita lapsia. On kyse poliisista annetusta virka-avusta, jota vain ja ainoastaan lapsen sijoittanut lastensuojeluviranomainen voi poliisilta pyytää. Ja kirjauksia tehdään hyvin vaihtelevasti, eikä virka-apu ole aina poliisin prioriteetti, Isoniemi toteaa.
Kyseessä on myös Isoniemen mukaan laajempi kirjaamisongelma ja vastuukysymys.
Haapalan mukaan kyseessä voisi olla hyvinvointialueille jopa tuhannen taalan paikka kerätä hatkoihin liittyvää dataa. Vastuu on epäselvä, sillä hatkanuoria koskee eri ohjeistus kuin kadonneita henkilöitä.
– Heidät tulkitaan pakoilevina henkilöinä eikä kadonneina. Ja tässä unohtuu se tulkinta, että he ovat yhteiskunnan huostassa ja lapsia, Isoniemi muistuttaa.
Uusimmat
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
Lataa lisää