Harkitsetko pihasuunnittelijan palveluja? Kohta tulee jo kiire

Yhä useampi käyttää pihansa tai parvekkeensa somistamiseen ammattimaisen pihasuunnittelijan palveluita. Jos haluat tulevana kesänä nauttia ammattilaisen suunnittelemasta pihasta, on syytä varata suunnittelija jo nyt.

Kevään ensimmäisten merkkien myötä ihmiset heräävät miettimään, millaista ilmettä omalle pihalle tai parvekkeelle tänä suvena haluaa. Yhä useampi käyttää suunnitelman tekoon ammattimaista pihasuunnittelijaa.

– Kyllä pihasuunnittelijan käyttäminen on yleistynyt ja arkipäiväistynyt, vahvistaa kymmenen vuotta alalla ollut pihasuunnittelija Laura Gripenberg.

Gripenberg sanoo, että ammattilaistilaukset, kuten taloyhtiöiden pihatyöt ovat työllistäneet aina, mutta nyt myös yksityiset ovat entistä kiinnostuneempia pihapiiristään.

– Moni on jo ottanut etukäteen selvää mitä siellä pihassa voisi tai pitäisi olla. Ja moni myös ajattelee, että hyvin suunniteltu piha nostaa kiinteistön arvoa, tekee siitä arvokkaamman. Niin kuin tekeekin, hän kertoo.

Kalenteri täyttyy vilkkaasti

Laura Gripenberg kertoo, että pihasuunnittelijan kalenteri alkaa täyttyä kiivaalla tahdilla, kun kevään ensimmäiset auringonsäteet kurkkivat taivaalta.

– Maaliskuun lopulla pitää jo myydä eioota, hän vinkkaa.

Vaikka kiinnostus pihasuunnittelijan palkkaamiseen on suurta, monikaan ei ole tietoinen siitä, millaisen budjetin suunnittelijan palkkaaminen vaatii.

– Se hintavuus yllättää monen, sitä näkee aika paljon, Gripenberg sanoo.

Millaiseen budjettiin sitten olisi hyvä varautua?

– Se riippuu niin hirveästi tehtävästä työstä. Rahaa pihaan saisi menemään vaikka kuinka paljon. Mutta 500–1000 eurolla saa jo hyvän suunnitelman, Laura Gripenberg kertoo.

– Konsultointi, jossa neuvotaan mitä kannattaisi tehdä, maksaa sellaiset 200–250 euroa. Silloin asiakas kirjoittaa itse ne asiat ylös, mitä haluaa. Varsinaiseen suunnitelmaan puolestaan kuuluu kunnon piirustukset.

Pihasuunnittelijaan voi ottaa yhteyttä, vaikkei tietäisi puutarha-asioista tai vihersisustamisesta yhtikäs mitään.

– Voi soittaa, ja sanoa että "Öh, minulla olisi tällainen piha", Gripenberg naurahtaa.

– Mutta hyvä olisi tietää esimerkiksi pihan käyttötarkoitus: leikkivätkö lapset siellä, onko se aikuisten oleskelualue vai pitääkö siellä pystyä vaikka harrastamaan jotakin, hän jatkaa.

Gripenberg vihjaa, että olisi hyvä olla myös jonkinlainen pohjakuva alueesta. Lisätietoja esimerkiksi kasvuympäristöstä ja valo-olosuhteista suunnittelija saa paikanpäällä.


Heini Nieminen, heini.nieminen(a)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat