Nuorten Leijonien valmennus on saanut saavikaupalla rapaa Kanadan MM-turnauksessa, mutta MTV:n jääkiekkoasiantuntija ja miesten maajoukkueen entinen päävalmentaja Hannu Aravirta nostaa tikunnokkaan myös pelaajat.
Suomi voitti eilen karsintasarjan ensimmäisessä ottelussa Latvian 2–1, mutta esitys oli haalea kuin vauvan kylpy. Hannu Aravirta ei sievistele arvioidessaan Nuorten Leijonien peliä.
– Se asenne, millä joukkue tuli ensimmäiseen erään. En tiedä, mitä nuorten pelaajien päässä liikkuu. Huolimatonta, välinpitämätöntä, vaisua, ei kunnioitettu tilannetta eikä vastustajaa. Olin erittäin pettynyt siihen, mitä näin, Aravirta jyrisee.
Valmennus ei yksin syyllinen
Joukkueen päävalmentaja Jukka Rautakorpi ja melkein koko valmennusryhmä sai potkut kesken turnauksen. Kritiikki on ollut kovaa, mutta Aravirta peräänkuuluuttaa myös pelaajien vastuuta.
– Pelaajat ovat päässeet aika vähällä. Heidät on nostettu joksikin sankareiksi, kun he ottivat ennen Ruotsi-peliä esiin, että täytyy saada lisää vapauksia. Perusjuttu on se, että asenne olisi kohdallaan. En ole nähnyt itsensä peliin laittamista, heittäytymistä kiekon eteen tai raivopäistä takakarvausta. Kyllä se ainakin minulle kertoo siitä, että pelataanko joukkueelle vai pelataanko itselle.
– En tiedä, onko jotakin tapahtumassa yleisemmin. Voi ainakin kysyä, miettivätkö nämä pelaajat enemmän omaa uraansa kuin joukkueena pelaamista ja maajoukkuetta. Ollaanko siirtymässä uudelle tasolle individualismissa?
Kenttäpeli pahasti sekaisin
Aravirta ihmettelee erityisesti Suomen puolustuspelin välinpitämättömyyttä ja löysyyttä. Myös maalinteko on ollut äärimmäisen tuskaista, sillä 184 laukauksesta vain kahdeksan on uponnut. Tehoprosentti on neljä.


