Hanna Kinnusen Salkkarit-hahmo jakaa mielipiteitä: "Salla on melkoinen aarrearkku hahmona myös tekijälleen"

Muistatko vielä, miten Salla heräsi henkiin Kentaurin räjähdyksen jälkeen? Näyttelijä Hanna Kinnunen kertaa hahmonsa uskomattomat juonikuviot 13:14
Muistatko vielä, miten Salla heräsi henkiin Kentaurin räjähdyksen jälkeen? Näyttelijä Hanna Kinnunen kertaa hahmonsa uskomattomat juonikuviot.

Hanna Kinnunen näyttelee Salatuissa elämissä Salla Mattilaa. 

Salatut elämät -näyttelijät palasivat muutama viikko sitten takaisin lomalta kuvausten ääreen. Salla Mattilaa näyttelevä Hanna Kinnunen kertoi MTV uutisille loman olleen antoisa.

–  Me otettiin tosi iisisti, vietimme ensimmäisen joulun uudessa kodissa koko perheellä. Käytiin myös pohjoisessa hiihtelemässä. Minulla radiotyöt alkoivat vähän aikaisemmin kuin nämä (Salkkarit) työt. Olen palannut lomalta työelämään tällein vaiheittain, mutta nyt on sitten taas täysi härdelli päällä, Kinnunen kertoo.

Kinnusen näyttelemä Salla Mattila oli poissa Salatuista elämistä 10 vuotta. Vuoden 2020 lopussa hahmo teki kuitenkin paluun Pihlajakadulle ja tämä on tuntunut Kinnusesta hyvältä.

– Aika menee täällä todella nopeasti, mutta se paluu oli kuin olisi kotiin tullut, Kinnunen kertoo hymyillen.

Vaikka Kinnusen roolihahmo on paljon mielipiteitä herättävä, saa hän yllättävän vähän negatiivista palautetta. Kinnunen kertoo, että hänen tavoitteensa oli luoda Sallasta hahmo, jota ihmiset joko vihaavat tai rakastavat.

– Salla ei voi jättää kädenlämpöiseksi ketään ja sitä se ei ole tehnytkään. Muutama päivä sitten sain hyvin kohteliaan viestin, että vaikutat kyllä ihan mukavalta ihmiseltä, mutta milloin Salla poistuu sarjasta, en voi sietää Salla Mattilaa! Sitten tulee myös niitä viestejä, että ihanaa kun Salla on takaisin sarjassa, hän tuo niin paljon virtaa koko hommaan, Kinnunen nauraa.

– Salla on melkoinen aarrearkku hahmona myös tekijälleen. On päässyt tekemään paljon sellaisia juttuja, mitä ei omassa elämässä voisikaan tehdä, kuten heräämään kuolleista ja ajamaan hallitun autokolarin, hän lisää.

Kinnunen kertoo, että voi samaistua Sallassa tietynlaiseen nopeuteen, mutta myös sydämellisyyteen ja lämpöön. Tulevaisuudessa Salla säilyy ohjelmassa yhtä suuruudenhulluna kuin ennenkin ja tiukoilta tilanteiltakaan ei olla välttymässä.

– Sallalle on luvassa kyllä isoja käänteitä sekä yksityiselämässä että työelämässä. Salla on itsekin niin räjähdysherkkä, että se ajaa hänet vähän hankaliin tilanteisiin, vaikkakin hän niistä aina selviytyy, Kinnunen pohtii.

Kinnunen on kertonut avoimesti viimeisen parin vuoden aikana sosiaalisessa mediassa elämäntapamuutoksestaan. Aamuradion loputtua Kinnunen havahtui tilanteeseen, jossa hän nukkui huonosti, oli uupunut ja kaikki elämässä oli hieman sekaisin.

– Minulla on kuitenkin kaksi ala-asteikäistä lasta niin tuli vain tunne, että pakko saada lisää virtaa arkeeni. Siitä se pari vuotta sitten lähti liikkeelle. Ensin rupesin korjaamaan nukkumista ja sitten lisäämään liikuntaa. Yksi asia on johtanut toiseen ja tavallaan nälkä kasvanut syödessä vaikkapa siinä, paljonko liikun ja kuinka paljon haluaisin liikkua, Kinnunen kertoo muutoksesta.

Kinnunen aloitti viime syksynä vanhan personal trainerinsa kanssa tavoitteellisemman harjoittelun kuntosalilla. Alkuun Kinnunen treenasi muutaman kerran viikossa, nykyään kolmesta viiteen kertaan.

– Ja se tavoite, että lisäisin jaksamista ja hyvinvointia on kyllä täyttynyt.

Hyvällä aikatauluttamisella Kinnunen saa radio- ja näyttelijäntyöt, treenaamisen ja perhearjen sulautumaan yhteen.

– Molemmat työnantajat ovat todella joustavia. Minun radiolähetykseni Aito Iskelmä -kanavalla on joka päivä klo 10–14 ja siitä aikataulusta ei voi joustaa, mutta sitten täällä (Salkkareissa) joustetaan niin, ettei laiteta kuvauksia sinä aikana. Toki minulla on myös kolme kalenteria: yksi treenaamiselle, yksi perheen menoille ja yksi arjen hurlumhei-kalenteri.

Perheen lapset harrastavat taitoluistelua ja koripalloa kuusi kertaa viikossa, joten aikatauluttamista riittää. Kinnunen on kiitollinen siitä, ettei hänen tarvitse hoitaa kaikkia velvollisuuksia yksin vaan saa jakaa arjen miehensä kanssa.

– Ja treenaaminen on minulle omaa aikaa. Silloin minulla on puhelin aina kiinni, mielellään autossa tai vähintäänkin laukussa. Kukaan ei saa häiritä minua silloin. Sen takia minä myös odotan sitä treeniä niin paljon, kun silloin puolitoista tuntia on vain itselleni eikä kukaan odota minulta mitään.

Tällä hetkellä Kinnusen perheellä on pihasuunnittelu käynnissä. Omakotitalo valmistui viime kesänä pääkaupunkiseudulle.

– Eniten odotan keväältä sitä, että pääsee laittamaan nurmikon ja istuttamaan kukkia. En minä mikään hullu puutarhuri ole mutta odotan sitä, että pääsisin järjestämään pihajuhlat ystäville.

Lue myös:

    Uusimmat