Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen saapui Radiogaalaan näyttävässä luomuksessa.
Radion kerma kokoontui juhlimaan kaupallisen radion 40-vuotista taivalta Messukeskuksessa pidettyyn Radiogaalaan perjantaina 25. huhtikuuta.
Punaisella matolla nähtiin myös Salkkarit-sarjan Sallan roolista tuttu Hanna Kinnunen.
Radiojuontajanakin tunnettu Kinnunen julkaisi kolme viikkoa sitten uuden Uhkarohkee-kappaleen. Hän esittää kappaleen ensimmäistä kertaa livenä gaalassa.
– Silloin 20 vuotta sitten Hanna B:nä olen julkaissut yhden r&b-levyn ja tehnyt laulajana keikkaa ja muuta vuosien varrella. Nyt pitkään keskittynyt nimenomaan radioon ja näyttelemiseen, Kinnunen kertaa.


