Maikkarille Helsingin Vallilaan autolla saapuvaa odotti yllätys tänään maanantaina.
Maanantaina aamupäivällä MTV:n toimituksen edustalla Helsingissä, Aleksis Kiven kadun ja Sturenkadun kulmassa, asennettiin uusia reunakiviä.
Töiden vuoksi autoliikenne normaalia reittiä Sturenkadulta MTV:n toimitukseen eli Konepajankujalle oli estynyt.

Risteyksessä ei kuitenkaan ollut selkeää tiedonantoa vaihtoehtoisesta reitistä.
Reitti kuitenkin oli, mutta tällöin Konepajankujalle, esimerkiksi MTV:n parkkihalliin, mielivän oli ajettava pätkä kiellettyä ajosuuntaa Aleksis Kiven kadulla.
Liikennejärjestelyt eivät unohtuneet
Soitimme Helsingin kaupungille, ja kysyimme asiasta. Tavoitimme kaupunkiympäristön toimialan projektinjohtajan Heikki Kososen.
Sähköpostitse vastanneen Kososen mukaan liikennejärjestelyt alueella eivät tyystin unohtuneet, mutta olisivat voineet olla paremmat, sillä kulkureitti jäi epäselväksi.
Lue myös: Tukkirekan laiton pysäköinti Nauvon keskustassa hämmästyttää – yrittäjä: "Kaikki sitä tekevät"
Kosonen liitti sähköpostiin vastaavan työnjohtajan selvityksen asiasta.

