Yhdysvaltojen kiinni ottamat yli 300 eteläkorealaista työntekijää saapuivat takaisin kotimaahansa, kun työntekijöitä kuljettanut lento laskeutui perjantaina Incheonin lentokentälle.
Yhdysvaltain viranomaiset tekivät ratsian Hyundain akkutehtaalle Georgian osavaltiossa runsas viikko sitten.
Ratsiassa otettiin viranomaisten mukaan kiinni 475 ihmistä. Heistä valtaosa oli eteläkorealaisia tehtaan työntekijöitä, joiden epäillään asuneen ja työskennelleen Yhdysvalloissa laittomasti.
Operaatio oli tähän mennessä suurin ratsia, joka on tehty osana presidentti Donald Trumpin maahanmuuttovastaista kampanjaa.
Etelä-Korean presidentti Lee Jae-myung on kutsunut ratsiaa hämmentäväksi ja lisäsi, että sillä voi olla vaikutusta tuleviin investointeihin.