Yhdysvalloissa jättiratsia elintarviketehtaille: Lähes 700 siirtolaista pidätettiin

Yhdysvaltain maahanmuuttoviranomaiset pidättivät lähes 700 ihmistä elintarviketehtailla Mississippin osavaltiossa. Viranomaiset mukaan kyseessä voi olla suurin yksittäinen maassa luvattomasti oleskelevien siirtolaisten pidätys, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltalaiset viranomaiset kertovat pidättäneensä 680 ihmistä, jotka työskentelivät luvattomasti tehtaissa. Reutersin mukaan osa työntekijöistä vapautetaan humanitaaristen syiden perusteella. Loput viedään pidätyskeskukseen Louisianan osavaltiossa.

Edellisen kerran vastaava massapidätys on Reutersin mukaan tehty vuonna 2008, jolloin yli 300 ihmistä otettiin kiinni elintarviketehtaalla Iowassa.

Presidentti Donald Trumpin hallinto moninkertaisti työluvattomien siirtolaisten pidätysten määrän viime vuonna. Maahanmuuttoviranomaiset kertovat pidättäneensä verovuoden 2018 aikana yli 2 300 ihmistä, kun edellisvuonna määrä oli hieman päälle 300.

Kesäkuussa Trump määräsi ratsioita laittomasti maassa oleskelevien siirtolaisten pidättämiseksi.


Lue myös:

    Uusimmat