Palestiinalaislähteen mukaan Hamas on ehdottanut lisäyksiä aselevon ehtoihin.
Äärijärjestö Hamas kertoo, että se on lähettänyt välittäjille vastauksen tuoreimpaan Gazan aselepoehdotukseen.
Palestiinalaislähteen mukaan Hamas on ehdottanut lisäyksiä ehtoihin, jotka liittyvät avustuslähetysten saapumiseen, Israelin asevoimien perääntymiseen ja turvatakuisiin kestävästä aselevosta.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun toimiston lausunnossa vahvistettiin, että Israel on vastaanottanut ehdotuksen. Lausunnon mukaan ehdotusta arvioidaan parhaillaan.
Osapuolet ovat neuvotelleet 60 päivän aselepoehdotuksesta, jonka myötä Hamas vapauttaisi ainakin osan vielä hallussaan olevista panttivangeista. Arvioiden mukaan järjestön hallussa Gazassa on edelleen viitisenkymmentä panttivankia, joista Israelin asevoimien mukaan päälle puolet on kuollut.
Viimeisimmät Israelin ja Hamasin väliset aseleponeuvottelut Qatarin pääkaupungissa Dohassa ovat kestäneet yli kahden viikon ajan, eikä niissä ole nähty merkittäviä läpimurtoja. Kumpikin osapuoli on syyttänyt vastapuolta siitä, ettei tämä ole suostunut joustamaan keskeisissä vaatimuksissaan.
Witkoff saapuu keskustelemaan Gazasta
Israelin kynnyskysymyksiä ovat Hamasin aseelliset ja hallinnolliset kyvyt. Hamasille tärkeitä kysymyksiä ovat puolestaan turvatakuut pysyvästä aselevosta, Israelin joukkojen täysi vetäytyminen ja avustuslähetysten vapaa toimitus Gazaan.
Israelin hallinnon tiedottaja syytti Hamasia keskiviikkona neuvottelujen jarruttelusta. Tiedottajan mukaan Israelin valtuuskunta oli yhä Dohassa ja neuvotteluja käytiin edelleen.
Yhdysvallat on kertonut, että erityislähettiläs Steve Witkoff saapuu tällä viikolla Eurooppaan keskustelemaan mahdollisesta Gazan aselevosta ja avustuslähetyksistä.
Keskiviikkona yli sata avustus- ja ihmisoikeusjärjestöä varoitti joukkonälkiintymisen leviämisestä Gazan kaistalla. Järjestöjen mukaan Gazan ulkopuolella odottaa tonneittain avustustarvikkeita, mutta niiden jakelu on estetty.
AFP: Toimittajat kuolevat nälkään
Uutistoimisto AFP varoittaa tällä viikolla julkaistussa tiedotteessa, että viimeisetkin toimittajat Gazassa kuolevat ilman välitöntä väliintuloa.

