Yleinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspuhe ei riitä rasismin purkamiseen, sanoo tutkija Jenni Helakorpi.
Rasismi on suomalaisissa yläkouluissa yleistä, eikä siihen puututa systemaattisesti. Näin arvioidaan tuoreessa tutkimuksessa, johon haastatelluista oppilaista neljällä viidestä ei-valkoiseksi rodullistetusta oppilaasta oli kokemuksia rasismista.
– Oppilailla oli usein kokemus, ettei ole tullut kuulluksi tai saanut emotionaalista tukea sille, että on joutunut rasismin kohteeksi, sanoo yliopistonlehtori Jenni Helakorpi STT:lle.
Hän on osa Helsingin yliopiston työryhmää, joka tutki rasismia ja antirasismia suomalaisissa yläkouluissa Suomen Akatemian rahoittamassa juuri päättyneessä nelivuotisessa hankkeessa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten oppilaat ja koulujen henkilökunta ymmärtävät, kokevat, käsittelevät ja haastavat rasismia. Aineisto kerättiin kuudessa eteläsuomalaisessa yläkoulussa, kaikkiaan 14 luokassa.
Rasismi voi Helakorven mukaan näkyä kouluissa rasistisena kiusaamisena tai nimittelynä, mutta se on mukana myös koulukulttuurissa.
– Se on tavallaan koko ajan läsnä. Esimerkiksi siten, että luokan WhatsApp-ryhmässä jaetaan rasistisia meemejä.
Tutkimukseen haastatelluista opettajista kaksi kolmesta katsoi, että koulussa on rakenteellista rasismia. Neljä viidestä koki, että koulussa on suoraa, yksilöiden välistä rasismia.
Hakaristeistä tuli osa koulukulttuuria
Tutkimuksen mukaan rasismiin puututtiin toisissa kouluissa enemmän kuin toisissa. Oppilaita ja opettajia yhdisti kokemus siitä, että rasismin haastaminen jää yksilöiden vastuulle.
– Kouluista puuttuu systemaattinen tapa puuttua rasismiin ja toimia antirasistisesti. Ongelma on usein se, että koulut eivät saa riittävästi tukea, ohjausta eivätkä resursseja rasismin vastustamiseen ja antirasistiseen työhön konkreettisesti ja selkeästi, vaikka sille on kova tarve, hän sanoo.
Oppilaiden välisessä kulttuurissa esimerkiksi hakaristien piirtely ja natsitervehdykset ovat tutkimuksen mukaan hyvin yleisiä.
– Henkilökunta ilmaisi usein, että se on heistä epämukavaa. Osa myös pyrki puuttumaan siihen, mutta aika paljon asian vain annettiin olla, Helakorpi sanoo.
Hänen mukaansa symbolit ovat normalisoituneet ja niistä on tullut osa koulukulttuuria, koska asiaan ei puututa järjestelmällisesti. Kouluista puuttuu selkeä toimintamalli siitä, miten ja mihin tulisi puuttua.
– Osa opettajista ajatteli, että se on ikään kuuluva juttu, teini-ikäisten testailua. Koska toiminta katsottiin huumoriksi, siihen ei puututtu. Ei pohdittu sitä, millainen ympäristö koulu on oppilaille, jos näitä symboleja on ympäriinsä.
Samalla moni opettaja toivoi selkeitä ohjeistuksia siitä, miten toimia esimerkiksi rasistisen kiusaamisen kohdalla.
Antirasismi puuttuu koulutusjärjestelmästä
Helakorven mukaan on keskeinen ongelma, ettei antirasismi näy suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Esimerkiksi koulutussuunnitelmissa tai -oppaissa ei juuri käsitellä antirasistista työtä eli miten purkaa valtasuhteita ja ymmärtää rasismin historiaa.
Tutkija pitää positiivisena muutoksena, että Opetushallituksen uudessa kouluille suunnatussa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun oppaassa on mainittu rasismi sekä antirasismi. Valtioneuvoston toimenpideohjelmassa rasismin torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi ne vaikuttavat kuitenkin jäävän hyvin pieneen rooliin.
– Rasismin purkaminen ja antirasismi tarvitsevat sen, että juuri niihin selkeästi puututaan eli yleinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspuhe ei itsessään riitä.
Tutkija sanoo, että esimerkiksi opetussuunnitelmissa pitäisi keskittyä rasismin ja kolonialismin historiallisten kehityskulkujen ymmärtämiseen sekä Suomen omien kansallisten vähemmistöjen historialliseen kohteluun.
– Tämän hetkinen koulutuspolitiikka on hyvin yksilökeskeistä ja keskittyy esimerkiksi yksilöiden välisiin kiusaamistapauksiin, vaikka ongelma on yhteiskunnallinen. Pitäisi myös oppia ymmärtämään, mitä on rasismi. Sen historia ja nykyisyys, mitä kaikkea se merkitsee.
Helakorpi toteaa, että rasismi on rakenteellinen ongelma, joka ei ratkea hetkessä vaan vaatisi kouluilta pitkäjänteistä työtä. Samalla kouluissa tulisi huomioida valkonormatiivisuus eli kulttuurisesti, historiallisesti ja yhteiskunnallisesti rakentunut ajatusmalli, joka asettaa valkoiset ylempään asemaan tai siksi, mitä ajattelemme normaaliksi.
– Olisi tärkeää, että kouluissa tunnistettaisiin, että valkoisuuden normi on läsnäoleva siinä, mihin pyritään kasvattamaan, mikä nähdään hyväksyttävänä tai vaikka siinä, millaisia kuvia näemme kirjoissa. Sitten sille voi alkaa tehdä jotain.
Samalla kouluja pitäisi tukea luomaan antirasistinen toimintakulttuuri ja pedagogiikka, jossa opettajat eivät joudu katsomaan rasismia sormien lävitse, koska siihen puuttumiseen ei ole aikaa. Helakorpi painottaa, että tasa-arvon ja demokratian edistäminen kuuluvat perusopetuksen ydintehtäviin.
– Voidaankin kysyä, miksi koetaan, että antirasismille ei ole aikaa, vaikka se nimenomaan edistää tasa-arvoa sekä demokratiaa? Kaikilla lapsilla on oikeus myös turvalliseen kouluun ja kasvuympäristöön. Rasismi aiheuttaa paljon turvattomuutta.