Uutta tietoa Pfizerin koronarokotteesta: Rokotettujen vasta-aineet laskevat jopa kahdessa kuukaudessa
Tuoreen tutkimuksen mukaan Pfizer BionTechin koronarokotteen aikaansaama vasta-aineiden määrä laskee merkittävästi vain kuukausien kuluttua rokottamisesta. Israelissa ja Qatarissa tehdystä tutkimuksesta uutisoi muun muassa CNN.
Tutkimuksen mukaan vasta-aineiden laskua oli havaittavissa vain kahden kuukauden kuluttua rokottamisesta.
– Vasta-aineiden laskua on nähtävillä erityisesti miesten, yli 65-vuotiaiden tai vanhempien ja sellaisten henkilöiden keskuudessa, joilla on heikentynyt immuunivaste, tutkimuksessa todetaan.
Rokote antaa tutkimuksen mukaan yhä suojan covid-19 -taudin vakavaa ja sairaalahoitoa vaativaa muotoa vastaan.
Vasta-aineet laskevat enemmän kuin muilla rokotteilla
Vasta-aineiden katoa esiintyy myös muiden rokotteiden, kuten tuhkarokko- ja sikotautirokotteiden kohdalla. Tällöin kuitenkin puhutaan vain 5-10 prosentin kadosta vuositasolla.
Pfizerin ja BionTechin BNT162b2 -rokotteen kohdalla puhutaan nopeasta ja merkittävästä vasta-aineiden tason laskusta vain kuukausien kuluessa rokottamisesta, jolloin suojateho laskee noin 20 prosenttiin.
Tutkimuksen mukaan Covid-19 -infektion sairastaneiden ja sen jälkeen rokotettujen henkilöiden immuunivaste kestää kauemmin.
Tutkijoiden mukaan myös molemmat rokoteannokset saaneiden henkilöiden tulee noudattaa varotoimia tiukasti.
Israel on ryhtynyt antamaan väestölleen rokotteen kolmansia annoksia ja laskee henkilöt täysin rokotetuiksi vasta kolmannen annoksen jälkeen. Huolimatta korkeasta rokotekattavuudesta, vakavien koronavirusinfektioiden määrä on kasvanut Israelissa.
Rokotteen vaikutuksia tutkittiin tässä tutkimuksessa lähes 5000 henkilöllä.
Uusimmat
-
01:00
Suomen luontotavoitteiden ja nykytoimien välillä ammottava kuilu
-
00:02
Hypo ennustaa: Asuntojen hinnat kääntyvät ensi vuonna nousuun – taustalla ennätyksellinen väestönkasvu
-
23:37
Euroopan parlamentti: Kaikkien uusien rakennusten tulee olla päästöttömiä vuodesta 2030 alkaen
-
23:28
EU yritti taivutella Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Venäjään, kertoo Eurooppa-kirjeenvaihtaja
-
22:53
Kihelmöivät lukemat – Arnold Schwarzenegger löi pöytään armoitettua faktaa
-
22:22
Azerbaidzhan ja Armenia vaihtavat sotavankeja – haluavat normalisoida suhteensa
-
22:11
Bidenilta kovaa tylytystä Ukrainan apupaketin estäneille republikaaneille: "Leikkivät uskaliasta leikkiä"
-
22:09
Ville Mäkipelto kertoo sarjamurhaajista, Raamatusta ja pilvenpolttelusta Linnan juhlissa miljoonayleisölle
-
22:01
Lähteet: Britney Spearsin isän jalka amputoitiin
-
21:54
ManU-manageri Erik ten Hagilta tyly kommentti hyllytetystä tähtipelaajasta
-
21:47
Pohjois-Amerikassa säkenöivä Brad Lambert kolkuttelee jo NHL:n portteja – "Tiedän, kuinka vaikeaa sinne on päästä"
-
21:45
Politiikan toimittaja: SAK:n vaatimusten läpimeno olisi "joulun ihme"
-
21:08
Oulun kaupunginjohtaja jättää tehtävänsä – ei vastannut "odotuksia johtajuudesta"
-
21:01
Pirkka-Pekka Petelius muisteli koskettavasti Pedro Hietasta: "Olet aurinko"
-
20:52
MTV:n tiedot: Suomi on varautunut jopa kymmenien tuhansien laittomien maahantulijoiden varalle
-
20:52
Rautjärvellä kadonnut löytyi kuolleena avannosta autoineen
-
20:31
F1:ssä todella kiusallinen tapaus – FIA lopetti nopeasti Toto ja Susie Wolffin tutkinnan
-
20:29
Jennifer pudotti kymmeniä kiloja yhden päätöksen ansiosta
-
20:22
Juhani vangitsee lumihiutaleet tavallisella pokkarilla – katso upeat kuvat!
-
20:21
Insinööriliitto valmis muihinkin painostustoimiin – näin kommentoi puheenjohtaja
-
Lataa lisää