Halonen: Toinen kausi otti kokoomukselle koville

Presidentti Tarja Halonen puolustaa edelleen presidentin valtaoikeuksia.

Halonen sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että presidentti tarvitsee muodollista valtaa voidakseen vaikuttaa esimerkiksi arvoihin. Arvojohtajaksi Halonen ei kuitenkaan itseään tunnista, vaan kertoo olevansa ennemminkin arvovaikuttaja.

- Minulle tulee arvojohtajasta mieleen joko Iranin presidentti taikka eräät vielä vähemmän kannustavat esimerkit. Mielestäni ketään ei voi valita arvojohtajaksi. Sen sijaan voi valita henkilön, joka on arvoistaan tunnettu ja valmis nostamaan esiin keskusteluteemoja, perustelee Halonen.

Lue lisää aiheesta politiikan toimittaja Timo Haapalan blogista:

Halonen HS:ssa - Mäntyniemessä asuu katkera demari

Tiedotusvälineet ovat kuitenkin kritisoineet presidenttiä aika ajoin siitä, että tämä ei ottanut tarpeeksi rohkeasti kantaa eri asioihin.

- Kyllä presidentin varmasti toivottaisiin olevan vielä paljon kantaaottavampi ja voimakkaampi, kuin mitä minä olen. Kyllä niillä on selvästi sellainen kaipuu, Halonen sanoo viitaten "niillä" suomalaisiin.

Presidentin valtaoikeuksien kaventamista miettinyt komitea on jättämässä mietintönsä lähipäivien aikana. Etenkin kokoomus on ollut valtaoikeuksien kaventamisen kannalla, mikä johtuu Halosen mukaan Sauli Niinistön tappiosta vuoden 2006 presidentinvaaleissa.

- Toinen kausi nähtävästi otti kokoomukselle, ei Sauli Niinistölle vaan kokoomukselle, aika koville. Ja se on kyllä näkynyt.

Halosen mielestä valtaoikeuksien säilyttäminen on tärkeää jo senkin vuoksi, että siten valtakeskittymät eli presidentti, hallitus ja eduskunta pitävät toisensa tasapainossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat