Hallitus ja oppositio koolla tänään, tartuntatautilain muutos lisää viranomaisten valtuuksia ilman poikkeusoloja – esillä asiakastilojen sulkeminen ja henkilöliikenteen istumapaikkojen puolitus

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun käsittelemään tartuntatautilain uudistusta. Samalla hallitus saa katsauksen koronatilanteesta. Myös oppositiopuolueiden edustajat on poikkeuksellisesti kutsuttu Säätytalolle käymään läpi mittavaa lakipakettia. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut ehdotuksen tartuntatautilain muuttamisesta. Lakia on tarkoitus uudistaa niin, että tartuntataudin, kuten koronan, torjuntatoimia voidaan ottaa käyttöön ilman poikkeusoloja eli valmiuslakia. Osa nimenomaan koronaepidemiaan liittyvistä muutoksista olisi voimassa vain väliaikaisesti.

Lakimuutoksella sosiaali- ja terveysministeriö sekä aluehallintovirastot voivat puuttua nykyistä vahvemmin sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan. Avit voisivat velvoittaa kunnan järjestämään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja toisen kunnan asukkaille tai keskittämään potilaiden hoidon tiettyyn sairaalaan poikkeusoloissa.

STM:n vallan kasvu on herättänyt kritiikkiä lausuntokierroksella, kerrotaan hallituslähteistä.

Tilat kiinni määräajaksi

Uutta laissa on mahdollisuus sulkea asiakastiloja. Tähän ehdotetaan kolmiportaista mallia. Hygieniaohjeiden lisäksi kunta tai aluehallintoviranomainen voisi rajata asiakasmääriä tai velvoittaa elinkeinonharjoittajan etsimään muita keinoja lähikontaktien välttämiseksi. Järeimpänä keinona viranomainen voisi sulkea asiakkaiden käyttöön tarkoitetun tilan määräajaksi osittain tai kokonaan.

Sama koskisi myös julkisia tiloja, kuten esimerkiksi teattereita, museoita, kirjastoja, uimahalleja, nähtävyyksiä,  teemapuistoja sekä yhdistysten ja urheiluseurojen tiloja.

Lakiehdotuksen mukaan sääntely ei koske yksityis- ja perhe-elämään kuuluvia tilaisuuksia, eikä uskonnollisten yhteisöjen toimintaa.

Henkilöliikenteen asiakaspaikat puoleen?

Finnair, VR ja HSL vastustavat henkilöliikenteeseen ehdotettuja kiristyksiä. MTV uutisten tietojen mukaan viranomaiset voisivat puolittaa lentokoneiden, junien, raitiovaunujen ja bussien istumapaikkojen määrän, ellei poikkeuksellista epidemiaa saada estettyä hygieniatoimilla.

MTV Uutisten haastatteleman hallituslähteen mukaan tartuntatautilain uudistamiseen liittyy paljon oikeudellisesti vaikeita kohtia. Se lisää myös alueiden valtuuksia merkittävästi.

Tartuntatautilain uudistus pyritään saamaan eduskuntaan lokakuun loppupuolella.

Mittavan lakipaketin käsittelyyn on varattu iltakoulussa kaksi tuntia aikaa. Varsinaisia päätöksiä yhteiskokouksessa ei tehdä. Puolueet kokoontuvat iltakouluun kello 16 alkaen.

Torstaina aamulla hallitus kokoontuu neuvotteluun päättämään uusista toimista, joilla voidaan vauhdittaa alueiden koronantorjuntaa. Etukäteen esillä ovat olleet mm. etätyösuositukset, etäopetus sekä kokoontumisrajoitukset. Monilla alueilla korona on jo kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. 

Jutun aikamääreitä päivitetty keskiviikolle kello 12.12.






Lue myös:

    Uusimmat