Hallinto-oikeus torppasi Mänttä-Vilppulan kohutun ilmailupuistohankkeen – oikeuden mukaan kaupunginvaltuusto ylitti toimivaltansa hankkeesta päättäessään

Pirkanmaan Mänttä-Vilppulan noin 250 miljoonan euron arvoinen ja paljon huomiota saanut ilmailupuistohanke kaadettiin eilen Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa.

Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuusto hyväksyi Lakeside Airpark Finlandiin eli Sassiin liittyviä sopimuksia tammikuussa 2020. Hallinto-oikeus kuitenkin totesi päätöksessään, että kaupunginvaltuusto ylitti toimivaltansa päätöstä tehdessään ja kumosi kaupunginvaltuuston päätöksen.

Oikeuden hankkeeseen liittyi suuria taloudellisia riskejä. Kaupunki oli muun muassa päättänyt ostaa hankkeen toteutumista varten kiinteistöjä yli kolmella miljoonalla eurolla.

– Kaupungin voidaan katsoa ottavan edellä kerrotussa järjestelyssä vastuulleen sellaisia riskejä, jotka tavanomaisesti kuuluisivat yksityisen yrityksen toteuttamassa hankkeessa hankkeen toteuttajan vastattaviksi, oikeus totesi.

Massiivisessa hankkeessa Mänttä-Vilppulan lentokentän ympärille suunniteltiin muun muassa asuintaloja ja kylpylähotellia. Lisäksi kaikilta tonteilta suunniteltiin rullausyhteyttä kentälle.

Oikeuden mukaan asiakirjoista ei ilmennyt, että asiaa valmisteltaessa olisi luotettavalla tavalla selvitetty, onko markkinoilla riittävästi kysyntää lentokentän välittömään läheisyyteen rakennettaville asunnoille ja alueelle suunnitelluille palveluille.

– Hanketta koskevien suunnitelmien ja tavoitteiden toteutumista koskeviin arvioihin liittyy näistä syistä huomattavaa epävarmuutta, oikeus totesi.Oikeuden mukaan kaupungin odotukset hankkeen myönteisistä vaikutuksista alueen elinvoiman kehitykseen perustuvat ilmeisesti oletukseen siitä, että lentopuiston rakentaminen houkuttelisi uusia asukkaita ja yrityksiä sekä asiakkaita alueelle.Oikeus piti tätä kuitenkin hyvin epävarmana.

Rahoittaja vetäytyi jo syyskuussa

Hanke aiheutti viime vuoden alussa valtavasti kohua, ja muun muassa sen sopimus herätti paljon kysymyksiä.

Hankkeen italialainen rahoittaja vetäytyi hankkeesta syyskuussa. Rahoittajan edustajana toimiva Francesco Osanna kertoi keskiviikkona kirjeellä kaupungin johdolle, että projektista luovuttiin korona-ajan haasteiden, hallinto-oikeudessa olevien valitusten pitkien käsittelyaikojen sekä julkisen paineen takia.

Oikeus oli langettanut jo käsittelyn ajaksi toimenpidekiellon hankkeelle.

Lue myös:

    Uusimmat