Häikäilemätöntä! Instagram kopioi Trumpin hampaisiin joutuneen TikTokin idean – toimii jo Suomessakin
Instagramin uusi toiminto on tuttu hiljattain ahdinkoon joutuneesta TikTokista. Toiminto on tarjolla jo ainakin osalle suomalaiskäyttäjistä.
Facebookin omistama Instagram aiheutti lievää hämmennystä melko tarkalleen kolme vuotta sitten, kun se lanseerasi sovelluksessaan Snapchatista tutun Stories-toiminnon, joka sallii käyttäjien julkaista vain 24 tunnin ajan näkyvillä olevia kuvia ja videoita.
Tuolloin Instagramin tuotejohtaja Kevin Weil totesi TechCrunch-julkaisun haastattelussa antavansa kunnian ominaisuuden keksimisestä Snapchatille, mutta korosti, että kopiointi on ihan tavallinen toimintatapa.
– Kyseessä on vain julkaisuformaatti, ja se tullaan vielä näkemään monessa eri palvelussa, Weil sanoi.
Sittemmin Stories-ominaisuus on nähty myös Facebookin pääsovelluksessa, Facebook Messengerissä että niin ikään Facebookin omistamassa WhatsApp-pikaviestisovelluksessa.
Nyt kopioitiin TikTokin toimintaperiaate
Ajattelumalli ei ole yhtiössä muuttunut kolmessa vuodessa, sillä nyt se on kopioinut kovan presidentillisen ryöpytyksen ja lukuisten ostajaehdokkaiden tähtäimiin joutuneen TikTokin toimintaperiaatteen.
Instagram on tuonut sovellukseensa Reels-toiminnon, joka sallii käyttäjien julkaista TikTokista tuttuja 15-sekuntisia videoita.
Videoihin voi lisätä ääntä muun muassa Instagramin omasta kirjastosta, joka pitää sisällään myös oikeiden artistien kappaleita. TikTokin tapaan käyttäjä voi hyödyntää myös muiden käyttäjien ääniraitoja omissa videoissaan.
Reels-videoita kuvataan Instagramin omalla kameralla. Käyttäjä voi valita, julkaiseeko videonsa tarinoissaan vai syötteessään.
Lähteet: Instagram, TechCrunch
Uusimmat
-
17:34
Luonnonvoimat uhkaavat Manchester Unitedin tärkeää ottelua
-
17:33
Venäjä syyttää ukrainalaista euroviisuvoittajaa valheellisen tiedon levittämisestä
-
17:20
Alexander Stubbin asuvalinta sai Hiihtoliiton jyrähtämään – Ristomatti Hakola pahoittelee
-
17:15
Hanna Sumari joutui kirurgin veitsen alle: "Nyt en saa istua pitkään toviin"
-
17:04
Nokian paperitehtaalla tulipalo – ympäristöön levisi terveydelle vaarallista savua
-
17:01
Viiden kuukauden jäytävän päänsäryn syy paljastui – kallon sisältä paljastui pari syömäpuikkoja
-
16:55
Kalervo Kummolalta suorasanainen viesti kiekkopäättäjille – kommentoi SM-liigan toimintaa: "Antaa huonon kuvan"
-
16:55
SM-liigaseuralle kaappaus saman sarjan sisältä – 19-vuotiaalle hyökkääjälle pitkä sopimus
-
16:53
Venäjä suuttui "joukoista" Suomen rajalla – näin vastaa presidentin kanslia
-
16:52
Purra kritisoi oppositiopuolueiden talousehdotuksia: "Poliittisesti vastuuton"
-
16:37
Kolme ihmistä on kuollut – Papi Khomanen, 48, matka hautajaisiin päättyi hirvittävästi
-
16:32
Hamas: Panttivankina ollut perhe kuollut Israelin pommituksissa, Israel tarkistaa väitettä – MTV seuraa sotaa
-
16:10
Sami Uotila sai idean Salkkareiden alkuperäisten näyttelijöiden jälleennäkemisestä – seuraavasta tapaamisestakin oli puhetta
-
16:07
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytynyt
-
16:06
Tänään TV:ssä: Kalasataman henkirikoksen uhrin veli kertoo saamistaan törkykommenteista
-
16:04
Ruma välikohtaus F1-kulisseissa: lasipullo lensi vaarallisesti kesken tappelun
-
15:23
Poliisi epäilee: Kaksi alaikäistä ryösti 13-vuotiaan teräaseella uhaten
-
15:23
Uskoisitko, että tällaisella videolla tienaa miljoonia? Somevaikuttajan toiminnasta tuli jättihitti
-
15:16
SM-liigaseuroilta viesti julki: "Asia on nimenomaan päinvastoin"
-
15:10
Laukaassa kadonnut 15-vuotias löytynyt
-
Lataa lisää