Helppohoitoisen pihan suunnittelu kannattaa aloittaa pohtimalla sen käyttötarkoitusta. Toimiva piha on myös ilo silmälle.
Viheraluerakentajat ry:n toiminnanjohtaja Seppo Närhi kehottaa miettimään, mitä käyttötarpeita pihalla on. Esimerkiksi lapset ja koirat tykkäävät temmeltää nurmella.
– Nurmikko vaatii oikeastaan eniten hoitoa, jos sen haluaa pitää korkeatasoisena. Tällöin sitä pitää leikata ja hoitaa noin viikon välein. Osan nurmesta voi korvata esimerkiksi kiveyksellä.
Närhi kertoo, että moni ajattelee kasvillisuuden lisäävän pihan hoitotarvetta. Todellisuudessa asia voi kuitenkin olla päinvastoin.
– Kun kasvillisuuden suunnittelee oikein, se ei vaadi kovinkaan paljon työtä. Jos kasvillisuudesta tekee kerroksellisen, se peittää maanpinnan nopeasti. Tällöin rikkakasveille ei jää tilaa kasvaa.
Kerroksellisella kasvillisuudella tarkoitetaan sitä, että kasveja on monessa tasossa: maanpeittokasveja, pensaskerros ja pikkupuita. Närhen mukaan kerroksellista kasvillisuutta suosiva piha on lähes hoitovapaa noin kolmen vuoden kasvamisen jälkeen. Rikkakasveilta voi suojautua jo sitä ennen.
– Alkuvaiheessa helppohoitoisuutta lisää katteiden käyttäminen paljaassa maapinnassa. Isoilla alueilla voi käyttää havukuorikatteita. Erilaiset koristekatteet taas ovat näyttäviä. Myös kiviaines, jonka alle tulee suodatinkangas, on hyvä vaihtoehto.
Monivuotiset kasvit palkitsevat yhä uudelleen
Puutarhassa kannattaa suosia monivuotisia kasveja, joita ei tarvitse hoitaa paljon. Yksivuotisilla kukilla voi sen sijaan tuoda näyttävyyttä puutarhaan. Ne täytyy vain uusia vuosittain.
– Yksivuotisten sijaan voi käyttää perennaa, joka kukkii vuosittain.
Perenna sekä muut kasvit tulee Närhen mukaan valita huolella kasvupaikan ja valo-olosuhteiden mukaan. Väärin valittu kasvi ei menesty tai jopa kuolee, jolloin helppohoitoisuus ei toteudu.
– Yksi yleinen virhe on, että rikkakasvit pääsevät valtaamaan pihan. Tätä voi ehkäistä valitsemalla valmiin kasvualustan. Katteet taas auttavat suojautumaan rikkakasveilta esimerkiksi ojan pielissä.
Närhi muistuttaa, että pihasta saa entistä helppohoitoisemman, jos on varaa sijoittaa siihen hieman rahaa.
– Tänä päivänä on olemassa automaattisia kastelujärjestelmiä ja ruohonleikkureita, jotka vähentävät puutarhurin vaivannäköä. Vaikka voihan ruohonleikkauksen ottaa kuntoiluna.
Vinkit laiskalle puutarhurille
- Unohda trimmausta vaativat pensasaidat. Suosi sen sijaan kaunista lauta-aitaa tai puu- ja pensasryhmiä.
- Istuta pienilehtisiä puita, joiden lehtiä ei tarvitse haravoida syksyllä.
- Yhdistä huvi ja hyöty. Monet hyötykasvit kasvavat tyytyväisinä puutarhan kaunotarten joukossa. Myös ruokavarastosi kiittää, kun on sadonkorjuun aika!
Uusimmat
-
08:59
MM-rallin päivän avaus-EK:lla melkoinen näky – MTV:n meteorologi paiskii 15-tuntisia päiviä Toyotalle: "Haastavimpia ralleja"
-
08:51
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aikaa on todella vähän
-
08:43
Tältä se näytti: USA:n ulkoministeri Antony Blinken laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle maavoimien turvaamana
-
08:22
NHL-supertähti joutuu kuukausiksi sivuun
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta käynnissä
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
Lataa lisää