Gugi Kokljuschkin: Esiintyjän koristeellisuus ei korvaa karismaa
Rauli "Badding" Somerjoki sai yleisön itkemään vaikka lauloi silmät kiinni. Gugi Kokljuschkin on sitä mieltä, että laulajien ei nykyäänkään tarvitse hyppiä ja huitoa erottuakseen massasta.
Vasilij "Gugi" Kokljuschkin, 62, on ollut mukana viihdemaailman kiemuroissa jo puoli vuosisataa. Hän on tehnyt pitkän uran myös suurten tähtien taustavaikuttajana. Hän jos kuka osaa tunnistaa ihmisen paljon puhutun karisman, ainutkertaisen lavasäteilyn.
Gugi tuomaroi parhaillaan MTV3-kanavan suurta tähtikisaa X Factoria. Television katsojat ovat huomanneet, että pelkkä lauluääni ei riitä. Tuomarit ovat hylänneet hyviä laulajia, joiden esiintyminen ei sytytä.
− Esiintyjällä pitää olla jotakin sellaista, joka erottaa hänet massasta, Gugi sanoo.
Kevyen musiikin historiassa on kuitenkin lukuisia suuria tähtiä, joiden esiintyminen on ollut niukkaa ja eleetöntä. Niin Rauli "Badding" Somerjoki kuin tangokuningas Sauli Lehtonenkin lauloivat silmät kiinni. Molemmat kertoivat sen johtuvan ujoudesta.
Myös muun muassa Olavi Virta oli eleettömyydessään vaikuttava.
Gugi ymmärtää heidän menestyksensä salaisuuden.
− Persoonallisuus ratkaisee. On aivan sama laulaako silmät kiinni vai auki. Ei tarvitse hyppiä eikä huitoa. Tärkeintä on, että puhtaan lauluäänen lisäksi esiintyjän persoonallisuus puhuttelee kuulijaa.
"Hyvät laulajat eivät maasta lopu"
X Factorissa on nähty kokelaita, jotka selvästi ovat satsanneet ulkoiseen olemukseen tai koreografiaan.
− Me tuomarit olemme hyvin erilaisia, mutta sarallamme sen verran kokeneita, että keinotekoinen koristeellisuus ei mene läpi.
− On toki hyvä, että esiintyjän ulkoinen olemus tukee hänen sanomaansa, mutta laulutaitoa tai luontaista karismaa se ei korvaa, Gugi tietää.
Gugin mukaan tuomareita ei ohjeistettu mitenkään uuden tähden valintaa ajatellen.
− Teemme ratkaisut itse. Tässä kilpailussa ei ratkaise ikä, ei sukupuoli eikä ulkonäkö. Tärkeintä on löytää ihminen, joka tekee vaikutuksen.
X Factor-, Talent- ja Idols-tyyppiset tähtien etsintäkilpailut ovat jo sellaisenaan tuotteistettua showta. Gugi ei näe siinä mitään pahaa.
− Hyvät laulajat ja esiintyjät eivät maasta lopu, hän naurahtaa.
− Ihan hienoa, että hyvät tyypit pääsevät esiin. Uskon, että tämänkin kisan kautta nousee esille joku uusi ja mielenkiintoinen artisti tai ryhmä, joka tulee säilyttämään suosionsa.
Gugin pudotusleirissä koettiin juuri yllätys kun nuori neitonen jätti kisan kesken. Sanojensa mukaan hän ei viihtynyt julkisuudessa.
− Toiselle sopii kilpailu, toinen haluaa musiikista ammatin muuta kautta. Toki toivoisi, että ihminen käyttäisi lahjansa itsensä ja muiden iloksi.
Studio55/Marja Nyman
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää