Tänään julkaistun IPCC:n ilmastoraportin mukaan meret ja jäätiköt kärsivät alati lämpenevästä ilmastosta monin eri tavoin. Greenpeacen ilmastoasiantuntija Kaisa Kososen mukaan raportti on karua luettavaa suomalaisille.
– Raportti on karua luettavaa meille lunta, jäätä ja merta rakastaville suomalaisille. Siksi juuri meidän on nyt noustava puolustamaan arktisia alueita, lumisia talvia ja eläviä meriä osoittamalla, että fossiilisista polttoaineista on mahdollista päästä nopeasti eroon, sanoo Kosonen tiedotteessa.
Jäätiköiden ja merten tilanne huonontunut
IPCC-raportin mukaan jäätiköt ovat pienentyneet, lumen ja ikiroudan peittämät alueet ovat kutistuneet, valtameret ovat lämmenneet ja merenpinnan nousu on kiihtynyt viime vuosikymmeninä.
Vain viikkoa ennen raportin julkaisua arktinen merijää on sulanut jälleen lähes ennätyspieneksi.
Lue myös: Ilmastoraportti maalaa synkkää kuvaa maapallon tulevaisuudesta: Tulvat uhkaavat miljoonakaupunkeja, kokonaiset saarivaltiot vaarassa jäädä veden alle
Ilmaston lämpenemisen vaikutukset näkyvät arktisilla alueilla. Raportin mukaan jo tapahtuneet muutokset ovat heikentäneet ruokaturvaa useilla arktisilla alueilla.
Muutokset ovat vaikuttaneet myös veden määrään ja laatuun sekä vaikuttaneet kielteisesti alueen asukkaiden terveyteen ja henkiseen hyvinvointiin.