Google yhteistyöhön Fiat Chryslerin kanssa – itseajavia tila-autoja teille

Google ryhtyy yhteistyöhön italialaislähtöisen Fiat Chryslerin kanssa. Tavoitteena on jatkaa itseajavien autojen kehitystä tuomalla teille testikäyttöön 100 itseajavaa tila-autoa.

Yhteistyössä pohjana käytettävä auto on Chryslerin uusi Pacifica-malli, joka on seuraaja legendaariselle täällä Voyagerina ja Yhdysvalloissa Town & Countryna tunnetulle tila-autolle.

Googlen ja Fiat Chryslerin yhteistyö ei sulje muita mahdollisuuksia kummaltakaan yhtiöltä, vaan molemmat ovat vapaita avaamaan myös muita uusia kumppanuuksia.

Google, joka on jo pitkään kehittänyt teknologiaa itseajaviin autoihin, on useasti todennut, ettei se itse aio lähteä autonvalmistajaksi. Sen sijaan se on hakenut projektiinsa kumppaneita, ja nyt Fiat Chrysler on ensimmäinen Googlen kanssa virallisen kumppanuuden solminut autonvalmistaja.

Tähän asti Google on käyttänyt itseajavien autojen kehitystyössään Toyotan Priuksia ja sen luksusmerkin Lexuksen katumaastureita, hybridiversiona, mutta Googlella ei ole ollut varsinaista kumppanuutta Toyotan kanssa.

Fiat Chryslerin pääjohtaja Sergio Marchionne on todennut, että koko autoala hukkaa huomattavasti pääomia päällekkäisiin tuotekehityspanostuksiin. Lisäksi autonvalmistajien kisasssa kohti itseajaviarobottiautoja on Fiatin nähty tulevan muita perässä. Näiden syiden takia se olikin otollinen kumppani Googlelle. Yhtiöiden välisen yhteistyön syventymisestä jatkossa ei toistaiseksi ole tietoa.

Bloombergin mukaan Google neuvotteli kumppanuudesta myös General Motorsin kanssa, mutta yhtiöt eivät päässeet sopuun teknologian ja datatietojen omistajuudesta. General Motors on hiljattain tehnyt suuria peliliikkeitä autoilun tulevaisuuden suhteen: se sijoitti 500 miljoonaa dollaria Uberin kanssa kilpailevaan Lyft-kyytipalveluun sekä on ostamassa miljardilla dollarilla itseajavien autojen teknologiaa kehittäneen startup-yrityksen Cruise Automationin.

Lue myös:

    Uusimmat