Google antaa Applelle joka vuosi aivan hirvittävän läjän rahaa pitääkseen kiinni etulyöntiasemastaan: "Halunnee varmistaa, ettei Microsoft tarjoa enemmän"
Apple nettoaa joka vuosi mojovan summan pitäessään Googlen sen selainten oletushakukoneena.
Teknologiayhtiö Googlen on jo pitkään tiedetty maksavan Applelle – siis yhdelle pahimmista kilpakumppaneistaan – siitä ilosta, että sen hakukone on oletusvaihtoehtona niin iPhoneissa kuin muissakin Applen laitteissa, jotka käyttävät Safari-verkkoselainta.
Vaikka moni saattaa niin luullakin, ei Google ole Safarin ainoa hakukonevaihtoehto. Käyttäjä voi vaihtaa Googlen tekeleen halutessaan joko Yahoon, Microsoftin (Bing), DuckDuckGon tai Ecosian hakukoneeseen. Google on kuitenkin se, millä mennään, ellei käyttäjä ole hakukonetta itse vaihtanut.
Teknologia-alaa seuraavien analyytikkojen mukaan Googlen on arvioitu maksavan peräti 15 miljardia dollaria eli vajaat 13 miljardia euroa Applelle siitä, että sen hakukone pysyy oletusasetuksena cupertinolaisyhtiön laitteissa. Eikä edes pysyvästi, vaan tänä vuonna.
Googlen maksama summa on kasvanut radikaalisti, sillä analyytikkojen mukaan summa oli viime vuonna "vain" 10 miljardia dollaria. Ensi vuonna summan on arvioitu olevan jopa 18–20 miljardia dollaria.
– Google halunnee varmistaa, ettei Microsoft tarjoa enemmän kuin se, Bernsteinin analyytikko Toni Sacconaghi kertoo.
Googlen osuus kaikista maailman hakukonehauista oli kesäkuussa 2021 peräti 92,5 prosenttia. Vuonna 2020 se takoi hakukonetuloksiensa yhteydessä näytettävillä mainoksilla 104 miljardia dollaria eli vajaat 90 miljardia euroa.
Uusimmat
-
05:38
Hongkongin aluevaaleissa historiallisen alhainen äänestysprosentti
-
05:31
Kaksi kuoli Punaisen Ristin saattuetta vastaan tehdyssä hyökkäyksessä Sudanissa
-
05:16
Kaksi junaa törmäsi Italiassa – ainakin 17 loukkantui
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
Lataa lisää