Tennissuuruus Novak Djokovic on opastanut Mercedeksn F1-kuljettajaa George Russellia kehittämään ominaisuuksiaan, jotta pysyisi hyvässä kunnossa pitkään. Russell kertoi kaksikon suhteesta Unkarin osakilpailun alla.
Russell, 26, kertoo tavanneensa Djokovicin Monacossa joitain vuosia sitten ja ihailleensa serbitähden omistautumista suorituskykynsä kehittämiselle.
– Törmäsin häneen salilla ja kävelimme samaa matkaa kotiin, Russell kertoi.
– Olemme jakaneet ajatuksia, ja hän on ollut todella avoin kertoessaan, minkälaisia asioita hän on kokeillut ja mikä on toiminut hänelle.
Russellin mukaan kaksikko jakaa erilaisia ideoita keskenään.
– En halua puhua niistä liikaa, koska ne ovat yksityisiä keskusteluita, mutta pidän siitä, miten hän haluaa jatkuvasti oppia lisää ja se inspiroi minua oppimaan lisää itsestäni ja rajojenni etsimisestä.
LUE MYÖS: F1-tähti bongattiin jalkapallon EM-finaalista – nyt tärähti ankea kuitti
Russellin mukaan Djokovic puolestaan on ollut kiinnostunut oppimaan lisää autourheilusta ja suunnittelee saapuvansa katsomaan F1-osakilpailua.
