Tuoreen gallupin mukaan demokraattihaastajilla selvä etumatka Trumpiin – ehdokkaasta lähes riippumatta

Trump ja entinen varapresidentti sanasodassa – Hän saisi köniinsä 1:22
Donald Trump ja Joe Biden ovat olleet napit vastakkain vuosien saatossa.

Biden, Warren ja Sanders vaikuttavat melko tasavahvoilta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on selvästi jäljessä demokraattihaastajiaan, kun presidentinvaaleihin on aikaa vuoden verran.

Asia selviää ja ABC:n gallupista, jossa mitattiin sitä, kuinka johtavat demokraattiehdokkaat pärjäisivät istuvaa presidenttiä vastaan.

Kun vastakkain laitettiin Trump ja entinen varapresidentti Joe Biden, oli Bidenin etumatka 17 prosenttiyksikköä (56–39). Senaattori Elizabeth Warren puolestaan johti Trumpia 15:llä ja senaattori Bernie Sanders 14 prosenttiyksiköllä.

Etumatkat ovat suurempia kuin aiemmissa tänä vuonna tehdyissä vastaavissa kyselyissä.

Jopa vähäisempää suosiota nauttivien ehdokkaiden kuten Pete Buttigiegin ja Kamala Harrisin etumatka Trumpiin on kymmenen prosenttiyksikön luokkaa.

Kyselyn perusteella vaikuttaisi siltä, että demokraattien voittomahdollisuuksien kannalta ei ole kovin suurta merkitystä sillä, kenet puolue valitsee ehdokkaakseen.

Maltillinen Biden on tähän asti pitänyt yhtenä vaaliaseenaan sitä, että hänellä on paremmat mahdollisuudet peitota Trump kuin demokraattien vasenta laitaa edustavilla Warrenilla ja Sandersilla.

Kyselyyn vastasi lokakuun lopussa 876 rekisteröitynyttä äänestäjää. Virhemarginaali on neljä prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vaa'ankieliosavaltiot voivat pelastaa Trumpin

Trumpin näkymiä parantaa se, että Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ratkaisevaa ei ole maanlaajuinen äänten enemmistö vaan valitsijamiehet.

Sen vuoksi vaalit käytännössä ratkaistaan muutamissa vaa'ankieliosavaltioissa, jotka voivat kallistua vaaleista riippuen demokraattien tai republikaanien kannalle.

Trump vei valtaosan vaa'ankieliosavaltioista vuonna 2016, jolloin perinteisesti demokraatteja äänestäneet duunarit esimerkiksi Michiganissa, Wisconsinissa ja Pennsylvaniassa äänestivätkin Trumpia.

maanantaina julkaiseman kyselyn perusteella vaikuttaa siltä, että presidentin asema näissä osavaltioissa on yhä varsin hyvä.

Kyselyn mukaan Trump on niukasti Bideniä jäljessä useimmissa vaa'ankieliosavaltioissa, mutta on Warrenia edellä ja suunnilleen tasoissa Sandersin kanssa.

Demokraattien esivaalit, joissa valitaan puolueen presidenttiehdokas, alkavat helmikuussa. Biden on ollut useimmissa kyselyissä demokraattien presidenttikisan kärjessä, mutta Warren on viime kuukausina kuronut eroa umpeen ja ollut joissakin kyselyissä jopa ykkösenä.

Lue myös:

    Uusimmat