Demokraattien presidenttiehdokkuudesta kamppailevat Joe Biden ja Bernie Sanders ottavat tiistaina toisistaan mittaa kuudessa osavaltiossa, joista Michigan kuuluu monin tavoin vaalien tärkeimpiin.
Keskilännen osavaltio tarjosi viime vaaleissa kaksi suuryllätystä. Ensin demokraattien esivaaleissa Sanders voitti Hillary Clintonin, vaikka mielipidekyselyjen perusteella Clintonin voittoa pidettiin varmana.
Varsinainen jymy-yllätys koettiin kuitenkin varsinaisena vaalipäivänä, kun aiemmin demokraattienemmistöinen Michigan meni täpärästi Donald Trumpille. Voitot Michiganissa ja monissa muissa perinteisen teollisuuden osavaltioissa – niin kutsutulla ruostevyöhykkeellä – ratkaisivat isolta osin vaalit Trumpin hyväksi.
Myös tänä vuonna Michigan on presidentinvaalien merkittävimpiä vaa'ankieliosavaltioita, ja sitä ennen se saattaa jopa ratkaista demokraattien ehdokaspelin. Jos supertiistaina tappioita kärsinyt Sanders häviää myös Michiganissa, voi se monien asiantuntijoiden mukaan merkitä lopun alkua Sandersin kampanjalle.
Biden oli pelastamassa autoteollisuutta
Sanders lähtee Michiganin esivaaliin jälleen altavastaajana. Hän johti gallupeita vielä ennen viime viikkoa, jolloin Biden kahmi voittoja supertiistain osavaltioissa, ja useat haastajat luopuivat ehdokaskilvasta.
Sittemmin Biden on kiilannut kyselyjen kärkeen. Eri mielipidemittauksia yhdistelevä FiveThirtyEight-sivusto ennakoi maanantaina Bidenin kannatukseksi osavaltiossa keskimäärin 51 prosenttia ja Sandersin 42 prosenttia.