Fysioterapeutti: Tämä on pahinta selälle
Selkäkivut ovat Suomessa yleinen vaiva. Kivut yleistyvät usein iän myötä, joten kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, miten selkäänsä kohtelee.
Selkäliiton terveystieteiden maisteri ja fysioterapeutti Linnéa von Hedenbergin mukaan istuminen kuormittaa selkää eniten, mutta se ei ole kuitenkaan pahinta selälle.
– Pahinta on se, että kuormittaa selkää jatkuvasti samalla tavalla. Parasta olisi se, että välillä istuu, käy makaamassa, pysyy paljon liikkeessä ja kuormittaa selkää mahdollisimman monipuolisesti, von Hedenberg kertoo.
Nykyään ihmiset käyttävät yhä enemmän aikaa television tai tietokoneen ääressä. Von Hedenbergin mukaan liika istuminen on pahaksi, joten tulisi pysyä liikkeessä.
– Kannattaa venytellä, tehdä lihasvoimaa vahvistavia ja liikkuvuutta parantavia harjoituksia ja taukojumppaa. Pitkään samassa asennossa ei saisi olla pitkään, vaan nousta puolen tunnin välein ylös tuolista, von Hedenberg huomauttaa.
Von Hedenberg painottaa myös ryhdin tärkeyttä selän hyvinvoinnin kannalta.
– Ryhti lähtee keskivartalosta, eli syvien vatsalihasten ja selkälihasten vahvistaminen on ensisijainen asia.
Keskivartalon lihaksia voi vahvistaa esimerkiksi Selkäkanavan ryhtijumpalla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää