Frendit-tähden seikkailut Helsingissä julki: Saunomista, mölkkyä ja lonkeroa

Frendeistäkin tuttu Paul Rudd teki matkailuohjelmaansa jakson Helsingistä.

Frendit -sarjassa Phoeben aviomiestä, Mike Hannigania näytellyt Paul Rudd oli Helsingissä viime kesänä yhdessä kollegansa, Richard Ayoaden kanssa. Miesten vierailun Suomessa huhuttiin jo kesällä liittyvän matkailuohjelmaan, ja syyskuun lopussa Channel 4:lla esitetty Travel Man -ohjelman jakso vahvisti tämän.

Kaksikko hyppää ohjelmassa ravintolaratikan kyytiin. Ayoade vaikuttaa olevan matkanjohtaja, ja kertoo reissukaverilleen muun muassa lonkero-juoman historian juomanmaistelun ohessa. 

– Menee kolmisen varttia, ennen kuin muistamme katsoa ulos raitiovaunun ikkunasta, Ayoade kuljettaa tarinaa lonkeron historiasta Havis Amandan patsaaseen.

Vajaan puolen tunnin ohjelmassa Ayoade mainitsee Suomesta Angry Birdsit sekä faktan, että hevimetalliyhtyeitä on eniten maailmassa yhtä asukasta kohden, vaimonkantokilpailut, Kalevalan ja kiitettävän määrä muuta knoppitietoa. 

Saunomista kahteen vuorokauteen mahtuu parikin kertaa. Miehet vierailevat Jasper Pääkkösen ja Antero Vartian Löyly-kompleksissa ja syövät hampurilaisaterian Burger Kingin vuokrasaunassa.

– Lennämme täältä varmaan pihalle seuraavan kahden minuutin aikana, Rudd toteaa heittäessään kiukaalle olutta. 

Jaksossa miehet tutustuvat Helsinkiin myös kajakilla meloen, ja hehkuttavat yöttömiä öitä ja kokeilevat jopa Mölkyn-pelaamista.

Asiasta ensimmäisenä Suomessa uutisoi Iltasanomat.

Lue myös:

    Uusimmat