Fortumin toiseksi suurimman omistajan toimitusjohtaja Uniper-diilistä: Parasta mitä tässä tapauksessa pystyttiin odottamaan

32:08
Katso myös: Tytti Tuppurainen kommentoi Fortumin historiallisia tappioita – "Uniper-kauppa oli virhearvio ja vastuun kantaa Fortumin johto"

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo, että energiayhtiö Fortumin saavuttama sopimus Uniper-omistuksen myynnistä Saksan valtiolle oli tässä tilanteessa paras saatavilla ollut ratkaisu.

Varma on 1,26 prosentin osuudella Fortumin toiseksi suurin omistaja Suomen valtion jälkeen.

Fortum kertoi tänä aamuna myyvänsä koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle. 

Osana sopimusta Fortumin Uniperille myöntämä neljän miljardin euron laina maksetaan takaisin, ja myös Fortumin neljän miljardin euron emoyhtiötakaus vapautuu.

– Jos tätä yksittäistä sopimusta ajattelee, jo kurssireaktioistakin näkee, että se oli parempi kuin kauhukuvat, Risto Murto sanoo STT:lle viitaten siihen, että Fortumin osake lähti uutisen myötä reippaaseen nousuun pörssissä.

– Se että sekä takaus että laina täysimääräisesti vapautuvat, oli tässä tapauksessa varmaan parasta mitä pystyttiin odottamaan.

Kauhukuvana kaikkien rahojen menetys

Kauhukuvana olisi ollut, että Fortumin Uniperille myöntämä kahdeksan miljardin euron rahoitus olisi kansallistamisen yhteydessä jäänyt saamatta takaisin. 

Uniper-omistus on nykyiselläänkin ollut Fortumille raskaasti tappiollinen, sillä Fortum on maksanut osakkeista vuosien varrella yli seitsemän miljardia euroa, ja saa nyt osakkeista Saksan valtiolta noin 500 miljoonaa euroa. Takkiin tulee siis noin kuuden miljardin euron verran.

– Taloudellinen lasku tästä itse Uniper-hankinnasta on syvä. Mutta teoreettisesti pahimmassa tapauksessa tappiot olisivat voineet myös tuplaantua, Murto huomauttaa.

Fortumin peruskannattavuus on hyvä

Fortumin pääseminen irti Uniperista selkeyttää Murron mukaan yhtiön strategista tilannetta.

– Mutta se ei ole täysin selkeytynyt. Kysymys on, millä ehdoilla ja milloin Venäjästä (Fortumin Venäjän-liiketoiminnasta) päästään irti. Ja toisin kuin Saksan-neuvottelut, tästähän tiedämme hyvin vähän, Murto sanoo.

–  Jos ja kun Venäjältä päästään, meillä on sitten Fortum, jonka peruskannattavuus on itse asiassa nykyisillä energian hinnoilla erittäin hyvä. Se alla oleva liiketoiminta on täysin tervettä, ja yhtiö voi lähteä katsomaan tulevaisuuteen. Osakkeenomistajien näkökulmasta se on mieluisa ratkaisu.

Murron mukaan keskiviikkona julkistetussa sopimuksessa positiivista on myös se, että Fortum saa lainarahojen palautumisen myötä likviditeettiä neljä miljoonaa euroa.

– Se on hyvä asia, kun ottaa huomioon kuinka kallista hätärahoitus Suomen valtiolta on.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja