Formulalupaus Tuukka Taponen, 16, hurjana – tykitti palkintopallille kahdesti

F4-sarjaan siirtynyt ja Ferrarin kuskiakatemiaan kiinnitetty Tuukka Taponen on vakuuttanut debyyttiviikonloppunaan Dubaissa. Lauantaina ajetuissa kisoissa suomalainen ajoi kahdesti toiseksi.

Perjantain osakilpailussa debyyttinsä F4-sarjassa tehnyt ja yhdeksänneksi ajanut huippulahjakkuus Tuukka Taponen saavutti lauantain osakilpailuissa toisen sijan kahdesti.

Mumbai Falcons -tallissa ajava Taponen starttasi lauantaiaamun ensimmäiseen kisaan paalupaikalta ja toiseen kisaan kakkossijalta, jonka hän piti loppuun asti.

Kolmesta Dubain osakilpailusta Taposen saldoksi jäi siten yhdeksäs sija ja kaksi kakkossijaa sekä F4-sarjan toinen sija kokonaispisteissä.

Prema-tallin yhdysvaltalaislupaus Ugo Ugochukwu voitti Dubaissa kaksi ensimmäistä osakilpailua ja oli kolmas kolmannessa kisassa.

Lauantain toisen osakilpailun voitti 15-vuotias ruotsalaistaustainen brittiläinen Red Bull -akatemiakuski Arvid Lindblad.

Lue myös:

    Uusimmat