Floridan kouluampujan yhdistäminen valkoista ylivaltaa korostavaan järjestöön on ehkä julkisuustemppu

Floridan koulusurmaajan Nikolas Cruzin on väitetty olleen valkoista ylivaltaa korostavan järjestön jäsen mutta asiaan ei ole saatu vahvistusta.

Esimerkiksi uutistoimisto AP:n haastatteleman Leon countyn poliisin tiedottajan Grady Jordanin mukaan heillä ei ole tiedossa mitään yhteyksiä ampujan ja valkoista ylivaltaa korostavan järjestön välillä. Poliisin alueella toimii järjestö nimeltään "Republic of Florida", joka on valkoisten ylemmyyttä korostava aseellinen järjestö.

Jordanin mukaan alueen poliisi on pidättänyt järjestön johtajan Jordan Jerebin ainakin neljä kertaa sitten tammikuun 2014 ja tämän lisäksi poliisi on tarkkaillut järjestön jäsenistöä.

Äärijärjestöä tarkkailtu pitkään

Jordanin mukaan poliisilla on "hyvin pätevää" tietoa ryhmästä ja sen lisäksi poliisilla ei ole mitään tiedossa olevia sidoksia, joilla 19-vuotias Nikolas Cruz voitaisiin yhdistää tähän ryhmään.

Republic of Florida -järjestön johtaja Jereb oli aiemmin kertonut monille uutisvälineille, että Cruz on järjestön jäsen ja että hän on osallistunut sotilaallisiin harjoituksiin Floridan pääkaupungissa Tallahasseessa.

Jereb oli lisäksi sanonut, että hän ei tunne henkilökohtaisesti Cruzia. Uutistoimisto AP:lle Jereb sanoi myöhemmin, että "tekoja tehdessään hän toimi omillaan ja hän on yksin vastuussa siitä, mitä teki".

Äärijärjestön johtajaa on kuvailtu mediassa julkisuushakuiseksi.

"Sisällisota mahdollinen"

Floridalainen paikallistelevisio WTXL kertoi viime vuonna, että kyseinen järjestö etsii aktiivisesti uusia jäseniä. Lisäksi Jereb on ennustanut väkivaltaista yhteenottoa.

– Uskon, että sisällissota on todella mahdollinen seuraavan kahden vuoden aikana, Jereb kertoi Tallahassee Democratille.

Samalla Jereb ennusti, että pian nähdään avoin aseellinen mellakka, jossa ihmiset hakkaavat ja tappavat toisiaan.  

Lue myös:

    Uusimmat