Finnair-lentoemännillä huimat erot lähtöpalkoissa - "palkka kotimaan mukaan"

Aasian-liikenteeseen panostavan Finnairin palveluksessa on yli 350 ulkomaalaista lentoemäntää ja stuerttia. Heidän joukossaan on muun muassa kiinalaisia, japanilaisia ja thaimaalaisia.

- Tavoitteenamme on, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme heidän omalla kielellään. Viimeisten parin vuoden aikana olemme joutuneet etsimään myös kustannussäästöjä matkustamohenkilökunnan kuluissa, kertoo viestintäjohtaja Arja Suominen Finnairilta.

Hakiessaan vaadittavia työntekijän oleskelulupia ulkomaisille työntekijöilleen Finnair on säännönmukaisesti vakuuttanut, että kaikkiin työntekijöihin sovelletaan suomalaista työehtosopimusta.

- Niin Finnair kuin kaikki muutkin työnantajat joutuvat lupalomakkeessa vakuuttamaan, että työhön sovelletaan suomalaista työlainsäädäntöä ja suomalaista käytäntöä, vahvistaa hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

45 minuuttia -ohjelman toimitus sai käsiinsä paperin, josta käy ilmi kiinalaiselle työntekijälle viime vuoden maaliskuussa tarjottu vähimmäispalkka ja lisät.

Vähimmäispalkaksi on kirjattu 3200 kiinan juania eli hieman yli 380 euroa kuukaudessa.

Pyysimme lentoemäntien ja stuerttien ammattiyhdistystä arvioimaan, millaisiin ansioihin kiinalainen voisi päästä sellaisella sopimuksella, jonka me olimme saaneet haltuumme.

- Me laskimme, että niillä kirjauksilla, mitä tähän paperiin on tehty, pääsee noin tuhanteen euroon, jos lentää edestakaisin Kiinan ja Suomen väliä neljä kertaa, laskee Suomen lentoemäntien ja stuerttien yhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers.

 Vertauksena vielä, neljä vuotta alalla ollut suomalainen lentoemäntä tienaa Finnairin palveluksessa neljästä Pekingin-lennoista vajaat kolme tuhatta euroa. Sopimuksessa esitetyin hinnoin laskettuna Kiinasta rekrytoitu kollega ansaitsee samasta työstä hieman alle tuhat euroa - siis kolmasosan.

 Finnair ja liitto määrittelevät minimipalkan eri tavoin

 Finnairin viesti on, että kiinalaisten keskiansiot ovat 1600:sta 2000:een euroa kuussa.

- Heille maksetaan paikallisen maan, sen heidän kotimaansa palkkaa. Hehän asuvat kotimaassaan ja saavat sen mukaista palkkaa. Lisäksi noudatamme sen maan lainsäädäntöä. Se palkka, jonka Finnair maksaa näille henkilöille, on kuitenkin aina suomalaisen yleissitovan työehtosopimuksen minimipalkan yläpuolella, jatkaa Suominen.

Käytännössä kyse näyttää siis olevan siitä, että kiinalaisen palkka ylittää yleissitovan työehtosopimuksen minimitason, kun alhaisen peruspalkan päälle lasketaan mukaan kaikki erilaiset lentotyöstä maksettavat lisät.

 - No me tietysti katsomme tosiaan näitä kokonaispalkkoja ja sitä kokonaiskorvausta, sanoo Finnairin viestintäjohtaja Suominen.

Lentoemäntien ja stuerttien yhdistyksen puheenjohtaja näkee asian toisin.

 - Alan yleissitova työehtosopimus edellyttää vuokratyöntekijöihin ja alihankintaan noudatettavien minimiehtojen toteuttamista käytännössä. Tämähän ei nyt ole se tilanne näiden aasialaisten kohdalla missään suhteessa, toteaa liiton puheenjohtaja Thelma Åkers.

 - Neljäsataa euroa suomalaista työtä tekevälle, ei sellaista lähtöpalkkaa ole kyllä kenelläkään, jatkaa Åkers.

 Suomalaisten lentoemäntien keskipalkka on vajaat 4000 euroa kuussa, mediaanipalkka on 4200 euroa.

Finnairilta korostetaan myös, että kyse ei ole varsinaisesti heidän työntekijöistään.

 Finnair hakee lisää lupia ulkomaisille työntekijöille

 Finnair rekrytoi ulkomaista henkilökuntaa lisää tänäkin vuonna.

 - Parikymmentä, enimmillään kolmekymmentä Finnairin hakemusta on käsittelyssä joka kuukausi, kertoo hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Työ- ja elinkeinoministeriö käsittelee Euroopan Unionin ulkopuolelta rekrytoitaville työntekijöille vaadittavat lupahakemukset.

Viimeisimpänä uutisiin nousi lupajupakka amerikkalaisten lentoemäntien kohdalla. Siinä Finnair rekrytoi yhdysvaltalaisen vuokratyöfirman välityksellä parikymmentä uutta lentoemäntää Yhdysvalloista. Työ- ja elinkeinotoimisto ei puoltanut lupia, koska tarveharkintaan perustuvan arvion mukaan Suomesta löytyy vastaavaa osaamista.

Lupaprosessi jäädytettiin kaksi vuorokautta ennen kuin amerikkalaisten oli määrä astua Finnairin koneeseen John F. Kennedyn kentällä.

 

Lue myös:

    Uusimmat