Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia

Filippiinien voimakkaan maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus on peruttu, kertoo Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos (USGS).

Voimakas järistys vavisutti aikaisemmin tänään Mindanaon saarta maan itäosassa. 

Euroopan ja Välimeren seismologisen keskuksen (EMSC) mukaan järistys on voimakkuudeltaan 7,6 magnitudia. 

Järistystä seurasi vielä myöhemmin verrattain voimakas jälkijäristys, voimakkuudeltaan 6,4 ja useita pienempiä jälkijäristyksiä.

Järistyksen keskus sijaitsi yli 30 kilometrin syvyydessä parisenkymmentä kilometriä Hinatuanin koillispuolella.

Uhreista tai tuhoista ei tuoreeltaan tietoa

Yhdysvaltain tsunamivaroitusjärjestelmä antoi alueelle tsunamivaroituksen järistyksen jälkeen, mutta Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos USGS on jo poistanut varoituksen perustaen arvionsa saatavilla olevaan dataan. 

– Vähäisiä vaihteluita merenpinnan korkeudessa voi esiintyä rannikkoalueilla, USGS tiedotti.

Sosiaalisessa mediassa liikkui järistyksen jälkeen tietoja Hinatuanin lähelle iskeneestä tsunamista, mutta poliisiin mukaan kyseessä olivat tahallisesti levitetyt valeuutiset.

Järistyksen mahdollisesti vaatimista uhreista tai tuhoista ei ollut tuoreeltaan tietoa. Hinatuanin poliisin edustaja Joseph Lambo kuitenkin vakuutti, että järistys oli voimakas.

–  Laitteet tippuivat hyllyiltä poliisiasemalla. Kaksi poliisiaseman televisiota meni rikki. Ulos pysäköidyt moottoripyörät kaatuivat. Emme ole vielä saaneet tietoja vahingoista tai uhreista, mutta ihmiset ovat evakuoituneet tsunamihälytyksen vuoksi, Lambo kertasi.

Filippiinit sijaitsee tuliperäisesti erittäin aktiivisella alueella, missä maanjäristykset ovat verrattain tavallisia.

Myös Japanin ilmatieteenlaitos kertoi, että Länsi-Japanin Tyynenmeren rannikolle annettiin tsunamivaroitus Filippiinien maanjäristyksen jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat