Fifty Shades of Grey -leffa vaikeuksissa: Päätähti vetäytyi

Eroottiseen elokuvaan joudutaan etsimään uusi miespääosan näyttelijä pikaisella aikataululla.

Huippusuositun eroottisen Fifty Shades of Grey -kirjan filmatisoinnin päätähdet julkistettiin syyskuussa. Elokuvan naispääosaan valittiin Dakota Johnson ja miespääosaan Sons of Anarchy -sarjasta tuttu Charlie Hunnam. Elokuvan kuvausten oli tarkoitus alkaa ensi kuussa, mutta nyt tilanne on muuttunut. Toinen päätähti, Charlie Hunnam on jättäytynyt roolista. Syyksi on kerrottu Hunnamin kiireet Sons of Anarchy -sarjan kuvausten kanssa.

Universal Studios on tiedottanut Hunamnin poisjäännistä Deadline.com-sivustolle antaman lausunnon kautta.

– Elokuvan tekijät ja Charlie Hunnam ovat yhdessä sopineet etsivänsä elokuvaan uuden miespääosan esittäjän. Hunnamin tiukka aikataulu televisio-ohjelman kanssa ei mahdollista hänelle tarpeeksi aikaa valmistautua Christian Greyn rooliin.

Fifty Shades of Grey -trilogian ensimmäisen osan kuvausten on tarkoitus alkaa jo marraskuussa. Hunnamin vetäytyminen pois elokuvasta tulee yllätyksenä monille, sillä vielä hiljattain näyttelijä oli hehkuttanut rooliaan haastattelussa.

– Heti kun luin käsikirjoitusta yhdessä Dakotan kanssa ymmärsin, että tämän haluan tehdä. Välillämme on jännittävää kemiaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat