F1-piireissä saksalaislegendan Michael Schumacherin poika Mick Schumacher on äärimmäisen mielenkiintoinen nimi. 20-vuotiasta Schumacheria on viety kovaa vauhtia kohti kuninkuusluokkaa. Nyt Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto otti kantaa nuoren saksalaisen tilanteeseen.
Schumacher ajaa myös ensi kaudella formuloiden korkeimmassa junioriluokassa, eli F2:ssa.
Schumacherin nimi nousi esille tällä viikolla järjestetyssä Ferrarin kauden päätöstilaisuudessa. Ferrari-pomoilta kyseltiin muun muassa sitä, että voisiko Schumacher olla ehdokas tallin kuljettajaksi kaudelle 2021?
Ferrarin tallipäällikkö Binotto ei lämmennyt idealle.
– Tuolloin (2021) on tärkeää, että tallissa on kokeneita kuljettajia, sillä autot menevät aivan uusiksi, Binotto totesi GPFansin mukaan, viitaten isoihin sääntömuutoksiin.
– Olen kuitenkin aivan varma, että hän on silloin hyvä ehdokas F1:siin, Binotto jatkoi.
Binotto antoi kyseisellä kommentilla painetta Alfa Romeon suuntaan. Schumacher kun kuuluu Ferrarin junioriohjelmaan, jossa yksi iso porras on Alfa Romeo.
"Ferrari-kuskeista" italialainen Antonio Giovinazzi ajaa tällä hetkellä Alfa Romeolla.
