Ferrari esitteli kaksi miljoonaa euroa maksavan Daytonan – Suomestakin löytyy ostaja, joka täyttää vaatimukset

Ferrari esitteli kahden miljoonan euron Daytona SP3:n 2:53
Tältä näyttää Ferrarin tuliterä Daytona SP3, joka maksaa kaksi miljoonaa euroa.

"Daytona" on aina ollut synonyymi merkittävälle rahanmenolle. Niin on tälläkin kertaa, kun ikoninen nimi on lätkäisty Ferrarin uuteen superautoon, jonka sisuksissa mylvii italialaisvalmistajan historian tehokkain katukäyttöön tehty polttomoottori.

Ferrari on paljastanut uuden superauton, Daytona SP3:n. Jo mallia 365 GTB/4 kutsuttiin 70-luvulla Daytonaksi, mutta lempinimen sijaan nyt ristitty uutuus kantaa nimeä ensimmäistä kertaa virallisesti.

Jostain syystä Daytona-nimen lisääminen esimerkiksi Rolexin kellon tai Ferrarin automallin nimeen tuntuu lisäävän haluttavuutta entisestään.

Aiempien Monza SP1:n ja SP2:n tapaan kyseessä on varsin ainutlaatuinen laite. Voimanlähteenä on valmistajan kaikkien aikojen tehokkain katukäyttöön tarkoitettu polttomoottori. Se on kehitysversio 812 Competizionessa raivoavasta 6,5-litraisesta vapaastihengittävästä V12-polttiksesta.

9 500 minuuttikierroksen punarajan tuntumassa huipputehoa piisaa 618 kilowattia (829 hv) ja vääntöä 697 newtonmetriä.

Takavedon pitäisi sysätä auto sadan kilometrin tuntivauhtiin 2,85 sekunnissa ja kahteen sataan 7,4 sekunnissa. Huippunopeus on 340 kilometriä tunnissa. Runsaan titaniumin ja hiilikuidun käytön ansiosta kuivapainoa on vain 1485 kiloa. Akseliväli on 2651 millimetriä, leveys 2050 ja korkeus vain 1142 milliä.

Muotoilu muodostaa yhtymäkohtia sekä uuden Roman ja SF90:n moderniudesta, perän ja keulan yhtymäkohtien kautta jopa ikoniseen Testarossaan. Ohjaamo on tuotu niin eteen kuin mahdollista. Ratti ja kojelauta ovat samankaltaisia kuin uudessa SF90:ssä.

Autoja valmistetaan vain 599 kappaletta. Hinta alkaa kahdesta miljoonasta eurosta.

– Teemme kovasti töitä sen eteen, että saamme yhden yksilön Suomeen Ferrarin kohonneen myynnin myötä. Autolle löytyy vaatimukset täyttävä asiakas, Ferrarin virallista Suomen edustusta ja huoltoa hoitavan Luxury Collection Automobiles Oy:n johtaja Esa Schroderus kertoo Kauppalehdelle.

Lue myös:

    Uusimmat