F1-pomolta tiukkaa tekstiä tallien tilanteesta – talouslehden laskelma osoittaa, miksi kisoja halutaan ajaa mahdollisimman paljon: "Ei välttämättä kuitata edes kuluja"

F1 ja sarjassa kilpailevat tallit joutuvat tällä hetkellä miettimään vakavasti, mistä saada tuloja, kun ydinliiketoiminta seisoo, eikä kukaan tiedä, milloin kausi 2020 saadaan käyntiin.

Jo nyt on sovittu siitä, että uuden sukupolven F1-autot, joilla oli määrä kilpailla kaudesta 2021 alkaen, otetaan käyttöön vasta 2022. Lisäksi näiden uusien autojen kehitystyö on toistaiseksi jäädytetty.

Tallit ovat myös sulkeneet tehtaansa ja lomauttaneet työntekijöitään.

Tämän hetken suurin kiistakapula liittyy ensi vuonna käyttöön otettavaan kulukattoon. Sen oli alun perin määrä olla 175 miljoonaa dollaria, mutta tallit sopivat jo sen laskemisesta 150 miljoonaan dollariin. Perjantaina käytävissä neuvotteluissa osa talleista haluaisi alentaa kulukattoa edelleen, jopa lähemmäs sataa miljoonaa dollaria.

Ainakin julkisuudessa kiistaa käydään kiivaimmin McLarenin ja Ferrarin välillä. McLaren haluaisi kattoa alennettavan, Ferrari ei. RaceFansin arvion mukaan McLarenin budjetti oli vuosi sitten 250 miljoonaa dollaria, Ferarrin 435 miljoonaa dollaria.

McLaren ja monet vielä pienemmät tallit pelkäävät tiukassa taloudellisessa tilanteessa oman tulevaisuuden puolesta.

– En pidä mahdollisena sitä, ettei F1-sarjaa olisi olemassa enää ensi vuonna, vaan nähdäkseni suurin riski liittyy siihen, että menetämme talleja ellemme ryhdy merkittäviin toimenpiteisiin, McLarenin tallipäällikkö Andreas Seidl sanoo muun muassa Autosportin mukaan.

– On tärkeää, että teemme ne toimenpiteet, joista olemme keskustelleet. Näin varmistamme sen, että säästämme mahdollisimman paljon rahaa. On mielestäni todella tärkeää, että alennamme kulukattoa, jotta lopputulema olisi positiivinen – myös kaikille niille talleille, jotka osallistuvat F1:een tulevaisuudessa. Lajin täytyy olla terve ja kestävä taloudelliselta kannalta.

Jos kulupuolesta siirrytään tulopuoleen, on hyvin tiedossa, että F1-pomot haluaisivat kaudella 2020 ajettavan niin monta kisaa kuin mahdollista. Tämä on tietyiltä osin myös tallien toive, koska mitä enemmän kisoja, sitä enemmän tuloja.

Tilanne on kuitenkin hyvin epävarma.

– Emme tiedä, miten paljon saamme tuloja tänä vuonna. Emme tiedä, milloin pääsemme taas kilpailemaan.

Mistä rahaa?

Vähintään yhtä merkittävää on se, mitä tallit saavat ensi vuonna.

Forbes on tehnyt tähän liittyen laskelmia, jotka pohjautuvat siihen, että kaudella 2020 ajettaisiin pienin mahdollinen määrä kisoja MM-titteleiden jakamiseksi. Tuo määrä on sääntöjen mukaan kahdeksan.

F1 voisi Forbesin laskelmien mukaan saada kahdeksalla kisalla vähintään noin 530 miljoonan dollarin edestä tuloja. Vertailun vuoksi, viime vuonna tuloja oli yhteensä noin kaksi miljardia dollaria.

Tulot muodostuvat erilaisista yhteistyösopimuksista sekä tv-oikeuksista ja kisojen järjestelyoikeuksista. Kaksi viimeksi mainittua tulonlähdettä muodostavat merkittävän osan F1:n tulovirrasta, ja niin on toki nyktin, mutta summat ovat käymässä huomattavasti normaalia pienemmiksi.

Jos kisoja ajetaan tarpeen mukaan ilman yleisöä – niin kuin on suunniteltu – F1 ei oikein voi veloittaa sellaisten kisojen järjestelyoikeuksista mitään: kun kisajärjestäjällä ei ole yleisöä, sillä ei ole tuloja eikä mitään, mistä maksaa. Forbesin mukaan Bahrain ja Abu Dhabi ovat tässä suhteessa poikkeuksia, sillä ne ovat valmiita maksamaan vain pitääkseen paikkansa kalenterissa.

Myös tv-oikeuksista saatavat tulot pienenisivät kahdeksan kisan kaudella radikaalisti normaalista, sillä F1 on velvoitettu kompensoimaan tv-yhtiöitä, mikäli kaudella ajetaan alle 15 kisaa. Kompensaatio on sitä suurempi, mitä vähemmän kisoja ajetaan.

Ennen kuin aletaan laskea talleille jaettavia palkintorahoja, F1:n tuloista pitää vähentää vielä kulut, ja jäljelle jäävästä voitosta talleille maksetaan noin 68 prosenttia. Forbesin viime vuosiin perustuvien laskelmien mukaan tuo osuus olisi kahdeksalla kisalla, ilman yleisöä, noin 265 miljoonaa dollaria, kun se vuosi sitten oli miljardin.

Kolme kärkitallia – Mercedes, Ferrari ja Red Bull – ovat kuitanneet palkintorahoista viime vuosina noin puolet, ja mikäli tämä jako pysyisi voimassa, seitsemän muuta tallia kuittaisivat kaudesta 2020 vain noin 19 miljoonaa dollaria per talli. Tasan jaettunakin palkintopotti olisi tallia kohden vain noin 26,5 miljoonaa.

– Riippuen siitä, missä kisat ajetaan, tällaisilla summilla ei välttämättä kuitata edes kisoista koituvia kuluja, Forbes huomauttaa.

Vertailun vuoksi, RaceFans kertoi vuosi sitten, että tuolloin pienimmän palkintorahapotin F1:ltä kuittasi Toro Rosso, nykyinen AlphaTauri – noin 52 miljoonaa dollaria.

Lue myös:

    Uusimmat