Mainos

F1

F1Kansikuva

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

F1-pomo Ross Brawn lupaa vain järkeviä sääntömuutoksia: “Emme lähde kikkailemaan”

4:52
C Moren asiantuntijatiimi ennakoi tänä viikonloppuna alkavaa F1-kautta.

Formula ykkösten kauden 2021 sääntömuutokset halutaan toteuttaa lajia kunnioittavalla tavalla, vakuuttaa sarjan urheilujohtaja Ross Brawn.

Autourheilun kuninkuusluokan sääntökirjaa rukataan merkittävästi uusiksi kaudelle 2021, mutta sääntöihin tehtiin lukuisia muutoksia jo tälle kaudelle, joiden toivotaan kohentavan kisojen viihdearvoa.

Tuorein muutos julkistettiin maanantaina. Alkavalla kaudella kisan kärkikymmeniköstä nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja saa ylimääräisen mestaruuspisteen, mutta Brawn painottaa, että itse kilpailun formaattiin ei tulevaisuudessakaan kajota.

– Uskon fanien pitävän muutoksista, jos ne tuovat mukanaan parempaa kilpailua ja parempaa viihdettä. He saattavat vastustaa niitä, jos he näkevät niitä tehtävän vääristä syistä. Ehkä ihmiset myös tuntevat olonsa epämukavaksi, kun muutoksia tapahtuu, Brawn kommentoi Autosportille.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän tulee säilyttää joitakin referenssejä - kisan pituus ja luonne ovat sellaisia. En katso käänteisen lähtöruudukon olevan oikea ratkaisu formula ykkösiin. Tiedämme kokemuksesta sen toimivan muissa sarjoissa, mutta F2 asettaa erilaiset vaatimukset kuin F1.

– Emme missään tapauksessa lähde kikkailemaan. Haluamme tinkimättömästi vaalia ja kehittää kilpailua, ja ymmärtää, mistä fanit nauttivat. Kikkailemalla vain karkottaisimme fanit, Brawn painotti.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja